Suomen yleisurheilujoukkue EM-joukkuekilpailuun on valittu, kertoo Suomen Urheiluliitto tiedotteessaan. Joukkue edustaa Suomea maajoukkueiden EM-kilpailun ykkösdivisioonassa Madridissa, Espanjassa 27.–29. kesäkuuta.
Suomen joukkueessa kisaavat muun muassa 100 metrillä Samuli Samuelsson, korkeushypyssä Heta Tuuri, keihäänheitossa Toni Keränen ja 100 metrin aitajuoksussa Nooralotta Neziri.
Joukkueeseen naisten moukarinheittoon on nimetty Silja Kosonen. Hän kisaa Madridissa vastikään Suomen ennätyksen heittäneen Krista Tervon sijasta.
EM-joukkuekilpailussa miesten ja naisten pisteet lasketaan yhteen. Edellisessä maajoukkueiden EM-kilpailussa vuonna 2023 Suomi oli yhdestoista ja sivusi parasta sijoitustaan nykyisessä 1. divisioonan kilpailussa.
Suomen kanssa 1. divisioonassa kisaavat Tšekki, Espanja, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Kreikka, Unkari, Italia, Liettua, Hollanti, Puola, Portugali, Ruotsi, Sveitsi ja Ukraina.
– Kun 1. divisioonasta tippuu kolme viimeistä maata (eli 14., 15. ja 16.), päällimmäinen tavoite on, että Suomi säilyttää paikkansa, mutta ihan vihellellen se ei onnistu vaan vaatii koko joukkueelta vähintäänkin hyvää perussuoriutumista, SUL:n huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen sanoo tiedotteessa.
Juttua muokattu 25.6.2025 kello 10.50: Lisätty poisjäännit – Lotta Kemppinen naisten 100 metriltä sekä pikaviestistä ja Nina Chydenius 5 000 metriltä ja lisätty heidän korvaajat.
Juttua muokattu 27.6.2025 kello 11.25: Poistettu Eero Ahola miesten kuulantyönnöstä ja lisätty tilalle Nico Oksanen Suomen urheiluliiton tiedotteen perusteella.