Sodankylässä hyväksyttiin kunnan ja kaivosyhtiön aiesopimus kiistellystä kaivoshankkeesta

Kunnanjohtaja Jari Rantapelkosen mukaan aiesopimus ei itsessään tarkoita kaivoshankkeen hyväksymistä.

Näkymä suolle.
Sakatti Mining suunnittelee kaivosta, josta osa sijoittuisi suojellun Viiankiaavan suon alle. Arkistokuva. Kuva: Sasha Silvala / Yle

Sodankylän kunnanhallitus hyväksyi maanantaina kunnan ja kaivosyhtiö Sakatti Miningin aiesopimuksen kunnan ja kaivosyhtiön välisestä yhteistyötä Sakatin kaivoksen elinkaaren aikana.

– Aiesopimus on merkittävä avaus kunnan ja kaivosyhtiön välisessä sopimuksellisessa yhteistyössä. Tietääkseni Suomessa kunta ja kaivosyhtiö eivät aiemmin ole vastaavia tehneet, kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen sanoo kunnan tiedotteessa.

Kunnan mukaan kaivoshankkeen toteutuessa osapuolet sitoutuvat myös edistämään kuntastrategia mukaisia hankkeita, joita ovat esimerkiksi asuminen, koulutus, kaivosklusterin kehittäminen sekä Aurora-tiedekeskus.

Rantapelkosen mukaan aiesopimus ei itsessään tarkoita kaivoshankkeen hyväksymistä.

Sakatti Mining suunnittelee kaivosta, josta osa sijoittuisi suojellun Viiankiaavan suon alle.

Aiesopimus viedään valtuustolle tiedoksi.

Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto vastustaa Sakatin kaivoshanketta.

Ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet Sakatin kaivosta. Viime talvena kaivosyhtiön töitä esti Elokapina.