Juhannus on tänä vuonna hieman keskimääräistä vilpoisampi: ”Aina voisi olla huonomminkin”, kuvailee meteorologi

Kovimmat sateet väistyvät juhannuksen tieltä, mutta lämpömittarin lukemat jäävät vaatimattomiksi – tänä vuonna vietetään perisuomalaista, hieman vilpoisaa keskikesän juhlaa.

Kesäpäivää viettäviä ihmisiä uimarannalla.
Matinkylän uimarannalla Espoossa oli lämmintä 14. kesäkuuta. Juhannusaaton pitäisi olla pääosin poutainen koko maassa. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Sateet piinaavat Suomea laajasti vielä lähipäivinä. Torstai-iltaan mennessä korkeapaineen selänne kuitenkin ottaa ohjat ja työntää sadepilvet Venäjän puolelle.

Kovimmat sateet siis väistyvät juuri sopivasti keskikesän juhlan ajaksi. Perjantaina enää maan keskiosissa saattaa ilmetä pieniä sadekuuroja, mutta juhannusaatto on pääosin poutainen koko Suomessa.

Lämpömittari ei silti nouse kovin korkealle, vaan lämpötilat jäävät alle 20 asteen koko maassa: Etelä- ja Keski-Suomessa päästään 15–19 asteen tienoille, Pohjois-Suomessa jäädään 15 asteeseen tai sen alle.

– Lämpötilat ovat muutaman asteen keskimääräistä juhannusta vilpoisampia. Muuten vaikuttaa ihan tavanomaiselta suomalaiselta kesältä, sanoo Ylen meteorologi Aleksi Lohtander.

– Aina voisi olla huonomminkin, hän tokaisee ja muistelee juhannusta 2014, jolloin osassa Suomea satoi lunta.

Lähipäivien sateet pitävät huolen siitä, että juhannuskokkoja voidaan tänä vuonna polttaa huoletta lähestulkoon kaikkialla: ennakkovaroitus maastopaloista on juhannusaattona voimassa ainoastaan Lapissa Tervolassa.

Juhannuksen lämpötilaennuste kartoilla.
Lämpötilat jäävät juhannusaattona perjantaina ja juhannuspäivänä lauantaina 20 asteen alle koko maassa. Kuva: Aleksi Lohtander / Yle

Lauantai eli juhannuspäivä ei tarjoile juurikaan muutoksia säähän: poutainen sää jatkuu, ja aurinkokin saattaa paikoin pilkahdella pilven lomasta.

– Pilvisyydestä on vielä mahdotonta sanoa tarkasti, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että pilviä riittää enemmän kuin auringonpaistetta, Lohtander sanoo.

Sunnuntaita kohti matalapaine saattaa tuoda mukanaan lämpimämpää ilmaa, mutta siitä ei meteorologin mukaan voi vielä luvata varmuudella.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.