Inka Kuusjärvi menettää yli puolet asumistuestaan – syynä opiskelijoiden asumistuen iso muutos elokuun alussa

Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisälle elokuun alussa. Eniten tuki putoaa vanhempien omistamassa asunnossa asuvilta.

Kemian opiskelijan Inka Kuusijärven tulot laskevat elokuun alusta toistasataa euroa, kun vanhempien omistamassa asunnossa vuokralla-asumisen tukemista kiristetään.

Turussa asuva kemian opiskelija Inka Kuusjärvi kuuluu siihen ryhmään opiskelijoita, jonka asumistuessa tapahtuu roima pudotus elokuun alussa. Kuusijärven tuki tippuu 217 eurosta 83 euroon.

Kuusijärveä harmittaa, sillä hänen tukensa putoaa erityisen paljon siksi, että hän asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa.

– Samalla tavalla maksan tästä vuokraa kuin muutkin, Kuusjärvi sanoo.

Inka Kuusijärven mielestä muutos on erikoinen, koska tukirahat päätyvät asunnon omistajalle, olipa sitten kyseessä sijoittaja tai oma vanhempi.

– On se kummallista. Ei tässä ole kyse siitä, että Kela-rahoja kierrätettäisiin vanhemmille vaurastumisen toivossa. Kyse on siitä, että olisi turvaa ja että asuntoa ei yhtäkkiä irtisanottaisi tai vuokraa nostettaisi paljon.

Inka Kuusijärvi.
Remontin keskellä asuvan Inka Kuusjärven asumisen tuet pienenevät, kun opiskelijat siirtyvät elokuun alusta opintotuen asumislisän piiriin. Kuva: Arttu Kuivanen / Yle

Tähän saakka omille vanhemmilleen vuokraa maksanut opiskelija on ollut oikeutettu samaan tukeen kuin muut asuntoa vuokraavat opiskelijat.

Vuonna 2024 yleistä asumistukea maksettiin keskimäärin 344 euroa yksin vuokralla asuvaa opiskelijaa kohden. Summa oli sama, asui opiskelija vanhemmilta vuokratussa asunnossa tai ei.

Nyt vanhempien asunnossa vuokralla asuvan opiskelijan tuki muuttuu selvästi enemmän kuin muiden vuokralla asuvien.

Monen vanhempien omistamassa asunnossa vuokralla asuvan saama kuukausittainen tuki romahtaa käytännössä 340 eurosta 83 euroon.

Opiskelijoiden asumisen tuki heikkenee Kelan arvion mukaan kaikkiaan noin 150 000 opiskelijalta, joista reilut 5 000 maksaa vuokraa omille vanhemmilleen.

Muutos liittyy asumisen tukea koskevaan uudistukseen, jonka toistaiseksi viimeisin vaihe tulee voimaan elokuun alusta. Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisälle.

Muutos säästää arviolta reilut viisi miljoonaa euroa.

Koko opiskelijoiden asumisen tukijärjestelmä muuttuu elokuun alusta

Tuki vähenee kahdella tapaa.

Jatkossa opintotuen asumislisää maksetaan vain opiskelukuukausilta. Aiemmin opiskelijat ovat voineet saada asumistukea ympäri vuoden. Käytännössä kesäkuukausilta tukea saa vain harva.

Myös kuukausittain maksettava tuki pienenee. Yksin asuva opiskelija sai vielä vuosi sitten asumistukea kuukaudessa keskimäärin 344 euroa. Elokuun alusta summa putoaa kunnasta riippuen noin 50 tai 128 eurolla.

Kelan etuuspäällikön Piia Kuusiston mukaan opiskelijoiden asumistuen muutos muuttaa opiskelijoiden elämää merkittävästi.

– Onhan se ihan selvää, että se on huononnus opiskelijoiden tukeen, koska aikaisemmin yleisen asumistuen aikana tukea on saanut koko kalenterivuoden riippumatta siitä, miten on opiskellut.

Uusi järjestelmä vaatii aiempaa enemmän suunnitelmallisuutta

Kelan etuuspäällikön mukaan opiskelija voi helpottaa taloudellista ahdinkoaan käytännössä kahdella tapaa.

Ensimmäinen tapa on opiskella myös kesällä.

– Jos on kesäopintomahdollisuus, niin useimmiten on myös oikeus opintotukeen ja sitä kautta myös opintotuen asumislisään, Kuusisto

Kuusiston mukaan toinen vaihtoehto on se, että mennään töihin opintojen lomassa.

– Sitä kautta saa tuloja, joilla voi hoidella asumiskustannuksia, hän sanoo.

Osa niistä opiskelijoista, joilla opinnot jatkuvat vasta syyskuussa tulee taatusti yllätetyksi heinä–elokuun vaihteessa, kun tukea ei totuttuun tapaan kuulukaan.

Kelan Kuusisto muistuttaa, että opintolainaa on mahdollista hakea jo elokuun alusta.

Hänen mukaansa myöskään toimeentulotuen saaminen ei ole täysin poissuljettua.

– Toimeentulotuki on tietysti viimesijainen [tuki]. Totta kai jos mikään näistä aikaisemmin mainituista ei ole mahdollista,niin on mahdollista tietysti selvittää, olisiko oikeus toimeentulotukeen. Mikään automaatti se ei missään nimessä ole.