Hämeenkatu 24:n kunto nostatti somekeskustelun – kaupunki pyysi omistajaa siivoustöihin

Rakennusvalvonta on pyytänyt tyhjän kerrostalon omistajaa siivoamaan ränsistynyttä sisäpihaa.

Huomiovaatteisiin ja suojakypärään pukeutunut mies asentaa metallista porttia rakennuksen sisäpihalle johtavan kulkuväylän eteen.
Hämeenkatu 24:n sisäpihalle johtavaan kulkuaukkoon asennetaan uutta porttia. Kuva: Sini Ojanperä

Lahden kaupungin rakennusvalvonta on pyytänyt Hämeenkatu 24:ssä sijaitsevan tyhjän kerrostalon omistajaa siivoamaan kerrostalon sisäpihan. Kaupunki pyysi myös huolehtimaan, että ulkopuoliset eivät pääsisi sisään rakennukseen.

Rakennustarkastaja Juhani Pirinen sanoo, että kyse on pyynnöstä, ei virallisesta määräyksestä. Aiemmin kaupunki on määrännyt kiinteistön omistajan tekemään rakennukselle korjauksia.

Yhdistelmäajoneuvoja pysäköitynä kerrostalon eteen jalkakäytävälle.
Kaupungin rakennusvalvonta on aiemmin joutunut määräämään omistajan korjaamaan tyhjää kerrostaloa Hämeenkadulla. Kuva: Sini Ojanperä

Tänään kiinteistöllä on ollut asentajia laittamassa sisäpihalle johtavan käytävän eteen uutta porttia.

Asiasta nousi keskustelua runsas viikko sitten sosiaalisessa mediassa, kun Facebookin Lahti-ryhmään jaettiin kuva talon ränsistyneestä sisäpihasta.

Kaupungin rakennusvalvonnasta kerrotaan, että omistajan edustajaa on vaikea tavoittaa, mutta Whatsapp-viestien avulla tietoa on saatu omistajan edustajalle.

Kerrostalo on myynnissä helsinkiläisellä kiinteistövälittäjällä vajaan kahden miljoonan euron hintapyynnillä.