Jalkapallon naisten EM-kisat pelataan Sveitsissä 2.–27. heinäkuuta. Turnauksessa on mukana 16 joukkuetta. Yle näyttää kaikki kisojen 31 ottelua suorana sekä suomeksi että ruotsiksi selostettuina.
Suomi pelaa samassa alkulohkossa Sveitsin, Norjan ja Islannin kanssa. Suomi ja Islanti saavat kunnian aloittaa EM-turnauksen 2. heinäkuuta.
Helmareille arvoturnauspaikka on historian viides. Suomen naiset ovat pelanneet EM-turnauksessa 2005, kotikisoissaan 2009, 2013 ja 2022.
EM-kisajoukkueeseen nimettyjen pelaajien lisäksi Emma Peuhkurinen, Anni Hartikainen, Lilli Halttunen ja Aino Kröger matkustavat joukkueen mukana valmistavalle leirille Hollantiin.
Loukkaantumisten sattuessa 23 pelaajan kisajoukkuetta on mahdollista täydentää kenttäpelaajalla joukkueen ensimmäiseen EM-otteluun asti ja maalivahdilla koko turnauksen ajan.
Pähkäiltävää riitti
Helmareiden päävalmentajalla Marko Salorannalla on ollut paljon pureskeltavaa, sillä monien pelaajien kunto on ollut epävarma.
Esimerkiksi tähtipuolustaja Natalia Kuikka loukkaantui helmikuussa maaottelussa Serbiaa vastaan, mutta palasi äskettäin polvivammansa jälkeen kehiin Chicago Starsin riveissä. Kuikka on joukkueessa mukana.
Kesäkuun alun viimeisestä Kansojen liigan ottelusta sivussa olivat myös huipputärkeä laitapelaaja Emma Koivisto, konkarimaalivahti Tinja-Riikka Korpela, puolustaja Elli Pikkujämsä sekä hyökkääjä Jutta Rantala.
Heistä Racing Louisvilleä edustava Elli Pikkujämsä on varmuudella sivussa EM-kisoista. Se on Suomen joukkueelle rankka takaisku.
– Elli on ollut meille tärkeä pelaaja pitkään. Jo edellisissä EM-kisoissa hän oli runkopelaaja. On nyt 14 kuukauteen pelannut kahdeksan minuuttia. Valitettavaa, että vamma on venynyt näin pitkäksi. Aika loppui valitettavasti kesken, Saloranta harmitteli.
Saloranta kertoi, että Emma Koivisto on toipunut pohjevammastaan fysioterapeutin johdolla ja tilanne näyttää ”ihan hyvältä”.
Jutta Rantala puolestaan on mukana, vaikka on pelannut viimeksi syksyllä. Saloranta kertoi, että Rantala on harjoitellut maajoukkueen fysioterapeutin johdolla ja pystynyt tällä viikolla osallistumaan täysipainoisesti joukkueharjoituksiin.
– Jälki treenikentällä näyttää hyvältä. Sikäli äärettömän onnellinen Jutan ja joukkueen puolesta, Saloranta iloitsi.
On silti selvää, että Leicesterissä kaudella 2023–24 loistanut Rantala on kaukana parhaasta pelituntumastaan.
Helmarit koki Kansojen liigassa pettymyksen, kun se jäi kotikentällään 1–1-tasapeliin. Serbia voitti lohkon, joten Helmarit ei noussut A-liigaan. Helmarit karsii vielä syksyllä noususta Tanskaa vastaan.
Suomi ei siis lähde EM-kisoihin kovin mairittelevasta tilanteesta. Osasyynsä on loukkaantumisten aiheuttamassa rikkonaisuudessa.
Helmarit kuitenkin sai EM-turnaukseen suotuisan alkulohkon, joten jatkopaikkakin on täysin mahdollinen.
Yllätyksiä?
Marko Saloranta kertoi, että valinnat olivat vaikeita. Hän pitää joukkueensa vahvuuksina rohkeutta, jopa hulluutta, kovissa paikoissa. Esimerkiksi hän nostaa EM-jatkokarsinnan Skotlantia vastaan.
– Kun peli päättyy, on helppo katsoa peiliin, koska joka kerta ihan kaikki on jäänyt kentälle. Sellainen ryhmä tuossa on. Todella ylpeä siitä.
Joukkueeseen mahtui yllätyksiä. Kerran jo uransa lopettanutkin HJK-toppari Maaria Roth debytoi A-maajoukkueessa keväällä Kansojen liigassa, ja pääsee heti mukaan arvokisoihin.
Pieninä yllätyksinä voidaan pitää myös Lilli Halttusen ja Anni Hartikaisen jäämistä varapelaajiksi. Halttunen, 19, onnistui maalinteossa EM-karsinnassa heti debyytissään.
Hartikaisen puuttumisesta kysyttiin erikseen Salorannalta mediatilaisuudessa. Hän perusteli valintoja niin, että joukkueeseen otettiin tavallista enemmän puolustajia. Taustalla luultavasti vaikuttavat edellä mainitut vammat ja epävarmuudet. Niinpä varapelaajina on tässä vaiheessa neljä hyökkäävää pelaajaa.
Saloranta myönsi, että kevät ja alkukesä on ollut hänelle todella vaikeaa aikaa. Pelaajien kuntoutumisessa on laskettu päiviä.
– Tilanne on muuttunut koko ajan. Joissakin loukkaantumisissa aikataulu on näyttänyt hyvältä. On ollut tosi hankalaa. Niitä on ollut niin käsittämättömän paljon. Tosi harvinaista.
– Totta kai se vaikuttaa joukkueeseen, ja se on näkynyt pelaamisessa. Siinä olen ylpeä pelaajista, että olemme aina pyrkineet raapimaan tuloksen ja pelaamaan korkealla tasolla, vaikka tosi kovia pelaajia on ollut sivussa.
Kokoonpanoonsa Saloranta on kuitenkin tyytyväinen. Hän pyrki muodostamaan ryhmänsä pohtien, miten Suomi pärjää parhaiten juuri alkulohkonsa kolmea maata vastaan sekä miten joukkue pystyy parhaiten reagoimaan ja tarvittaessa muuttamaan kokoonpanoaan.
Myös ikärakenne tyydyttää. Salorannan mukaan kokeneilla pelaajilla on tärkeä rooli arvoturnauksessa, jossa mukana on myös kymmenen ensikertalaista.
– Kokeneet pystyvät näyttämään eteen, kun on vaikeaa.
Myös valmennusryhmä täydentyy kisoihin – muun muassa Jonne Kunnaksella. Nykyisin Linköpingiä valmentava Kunnas on kuulunut aiemminkin Helmareiden tiimiin. Saloranta ja Kunnas tekivät yhteistyötä esimerkiksi silloin, kun Suomen U17-tytöt etenivät MM-turnaukseen.
Helmarit matkustaa juhannuksen jälkeen Hollantiin valmistautumaan ja kohtaa Leeuwardenissa EM-kenraalissaan Hollannin torstaina 26. kesäkuuta kello 21.00. Ottelu nähdään suorana Ylen kanavilla.
EM-kisojen aikana pelataan uudistunutta Futistietäjä-peliä, joka takaa jännitystä läpi turnauksen. Futistietäjää pelataan Yle-sovelluksessa.