Pohjaveden suojelusuunnitelmasta löytyvät pohjaveden riskitekijät, mutta myös suojelukohteet

Janakkalan pohjaveden suojelusuunnitelmaa varten kerätään parhaillaan tietoja pohjaveden nykytilasta ja riskitekijöistä.

Luukkaanniemen vedenottamo Viitasaarella.
Pohjavesialue on rajattu alue, jossa muodostuu runsaasti pohjavettä. Arkistokuva. Kuva: Timo Hytönen / Yle

Janakkalan kunta päivittää parhaillaan pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaa. Suojelusuunnitelmassa tunnistetaan alueen riskitekijät sekä laaditaan suositukset toimenpiteiksi, joilla riskejä vähennetään. Viimeisin suojelusuunnitelma on laadittu Janakkalassa vuonna 2014.

– Noin kymmenen vuoden välein tehtävä päivitys valmistunee ensi vuoden tammikuussa, kertoo ympäristösuunnittelija Tuuli Vähälä.

Suojelusuunnitelmassa esitetään myös yksityiskohtaiset tiedot pohjavesialueen maaperä- ja pohjavesioloista.

– Suunnitelman avulla pystymme tekemään toimenpiteitä, joilla voidaan myös edistää alueen suojelua niin, että mitään ei sattuisi, Vähälä kertoo.

Pohjavesialueen suojelusuunnitelma on ohje, jota kunta käyttää esimerkiksi maankäytön suunnittelussa. Sitä hyödynnetään Vähälän mukaan myös valvontatyössä, jos kuntaan tulee ilmoitus pohjavesialueella tapahtuneesta öljyvuodosta.

– Silloin meidän täytyy arvioida, minkälaisia näytteenottoja ja toimenpiteitä tarvitaan. Tällaisissa tapauksissa konsultoidaan aina ely-keskusta.

Koulutiellä maaperän ja pohjaveden tilanne seurannassa

Janakkalassa on useita pohjavesialueita, joiden riskitekijät ovat tiedossa. Ympäristösuunnittelija Tuuli Vähälä kertoo, että yksi esimerkki on Turengin keskustassa Koulutiellä sijaitseva polttoaineen jakelupiste.

Ympäristöviranomaiset ovat seuranneet Koulutien jakelupisteen kiinteistön maaperän ja pohjaveden tilannetta vuodesta 1997, jolloin maaperästä havaittiin ensimmäisen kerran hiilivetyjä.

Jakeluaseman tontilla kunnostettiin maaperää aseman muutostöiden yhteydessä elo–syyskuussa vuonna 2009. Hämeen ely-keskuksen mukaan vuosina 2018–2023 jakeluaseman maaperää ja pohjavettä puhdistettiin elektrokineettisen hapetusmenetelmän avulla.

Neste Markkinointi teki kiinteistöllä maaperän ja pilaantuneen pohjaveden jatkopuhdistustöitä kesäkuusta elokuulle 2024.

Tällä hetkellä kiinteistöllä on polttoaineen jakelupisteen lisäksi liikerakennus, jossa toimii autopesula, huoltohalli, kahvila sekä lounasravintola.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.