Suomalainen urheiluväki vastaanotti lauantaina suru-uutisen, kun Iltalehti uutisoi keihäänheittäjä Pauli Nevalan kuolleen. Nevala menehtyi juhannusaattona 84 vuoden iässä.
Nevala on yksi kahdeksasta suomalaisesta, jotka ovat saavuttaneet olympiakultaa keihäänheitossa. Hänen tähtihetkensä osui vuoden 1964 Tokion viiden renkaan kisoihin. Niissä hän kukisti voittokamppailussa hopealle sijoittuneen Unkarin Gergely Kulcsarin 32 sentillä. Neuvostoliittolainen Janis Lusis jäi kisassa pronssille.
Valmentajalegenda Leo Pusa arvostaa maallisen vaelluksensa päättäneen Nevalan korkealle suomalaisessa keihäshistoriassa.
– Paulissa oli paljon sellaista, jota yritin siirtää omiin valmennettaviini. Hänen suoritusrentoutensa ja miten hän liikkui keihään kanssa – ne olivat ykkösluokkaa. Mestarit ovat kaikki vähän erityyppisiä persoonia, mutta Pauli on siinä porukassa ihan kärkipäässä, Pusa sanoo.
Nevalan voitto Tokiossa oli merkittävä kotimaisille yleisurheilupiireille, sillä suomalaisen keihäänheittäjän edellisestä olympiakullasta oli ehtinyt kulua 16 vuotta.
Nevala muistetaan verbaalisesti lahjakkaana persoonana. Tästä Pusa sai 17-vuotiaana keihäänheittäjänalkuna maistiaisen Kuortaneen urheiluopistolla talvella 1965.
– Paulia kunnioitettiin. Olimme heittelemässä vanhassa kuplahallissa, kun ykskaks ovi aukesi. Pauli tuli sisään, ja harjoitus keskeytyi. Pauli katseli meitä vähän aikaa ja sanoi, jaahas, täällä on taas näitä Pihtiputaan jokojoko-miehiä, Pusa kertoo ja naurahtaa.
– Vaikka hän oli teräväkielinen, hän kuitenkin auttoi ja opasti meitä nuorempia.
Rytmiikan mestari
Kesällä 1965 Nevalalla riitti vientiä.
Pusan mieleen on jäänyt Kinnulassa järjestetty messutapahtuma, jonka yhteyteen oli kyhätty keihäskilpailu. Kun heittäjäkarjut valmistautuivat kisaan parrasvalojen katveessa metsäpolulla, Pusa ja muutama muu lajilupaus olivat hakeutuneet polun varteen seuraamaan kokeneempiensa verryttelyä.
– Yksi kaveri heitteli käpyjä. Toinen taas otti ropsipinosta kädenvahvuisen ropsin ja heitteli sitä. Sitä oli mielenkiintoista katsoa ja pohtia, kumpi kavereista heittää pidemmälle keihästä sitten kisassa. Käpymies-Pauli veti pidemmän korren yli kymmenellä metrillä.
Pusan mukaan Nevala pakotti käpyjä heittelemällä itsensä aistimaan heittosuoritusta koko vartalollaan.
– Kun heittää raskasta välinettä, käsi jää helposti taakse ja tekemisestä tulee jäykkää. Pauli teki verryttelyn rauhallisesti ja kävi kropan läpi asianmukaisesti lantiosta olkapäähän rasittamatta itseään liikaa. Hän haki koordinaatiokykyä ja rentoutta, kokonaisvaltaista rytmiä, Pusa kuvailee.
Ura tyssäsi kuin seinään
Nevala saavutti uransa toisen arvokisamitalin, hopean, vuoden 1969 Ateenan EM-kisoista.
Niissä Nevala ja Lusis olivat aivan omaa luokkaansa. Tällä kertaa neuvostoliittolainen vei pidemmän korren metrein 91,52–89,58. Pronssia saanut Puolan Janusz Sidlo jäi Nevalasta lähes seitsemän metriä.
Vaikka Nevala ei Ateenan kisojen jälkeen yltänyt enää arvokisamitaleille, seuraavana vuonna hän heitti elämänsä kauden.
Nevala osallistui vajaan viiden kuukauden aikana yli 50 kisaan, joista 32:ssa hän heitti yli 85 metriä. Uran pisin heitto, 92,64 sittemmin käytöstä poistuneella keihäsmallilla, näki päivänvalon maaottelussa kauden loppumetreillä.
Nevala on kertonut avoimesti niin kirjoissa kuin lukuisissa artikkeleissa, että uran loppuvaiheen kilpailumäärät ja kehittyneet tulokset olivat seurausta anabolisten steroidien käytöstä. Kansainvälinen olympiakomitea KOK kielsi niiden käytön vasta vuonna 1974.
Hän olisi ollut yksi voittajasuosikeista vuoden 1971 Helsingin EM-kisoissa, mutta kun mitaleita ratkottiin Olympiastadionilla, hänen uransa oli jo paketissa.
Nevalan olkapää hajosi peruuttamattomalla tavalla huhtikuussa 1971. Tuolloin hän oli kilpailemassa Norsunluurannikon silloisessa pääkaupungissa Abidjanissa.
Pusa muistelee, että vammautuminen oli kuitenkin tapahtunut matkalla Abidjaniin, kun Nevala ja kilpakumppaninsa Jorma Kinnunen olivat piipahtaneet harjoittelemassa Ranskassa.
– Kun Paulin olkapää putosi pois kupistaan, he laittoivat nyrkin kainaloon ja saivat puristamalla nostettua olkapään takaisin paikoilleen. Sieltä se putosi uudestaan Norsunluurannikolla, Pusa sanoo.
Pusan mukaan lajipiireissä epäillään, että vammautuminen johtui Nevalan omintakeisesta harjoituksesta.
– Hänellä oli harjoitus, jossa hän pyöritti kädessään painonnostolevyä ja jossa käsi jäi taakse. Se vahvisti olkapään aluetta hurjasti, mutta sitten kun lihakset rentoutuivat, ne olivat venyneet niin paljon, etteivät ne pitäneet olkapäätä kuopassaan.
– En saanut tähän Paulilta lopullista vahvistusta, mutta siitä puhuttiin paljon, että se olisi johtanut olkapään tuhoon.