Markkinoiden ensireaktio Iranin ydinlaitosten pommituksiin on ollut maltillinen.
Öljyn hinta kallistui noin kaksi prosenttia. Brent-laadun hinta pomppasi hetkellisesti yli 80 dollariin tynnyriltä. Maanantain aikana hinta tasaantui kuitenkin nopeasti 76–77 dollariin eli iskua edeltäneelle tasolle.
Myös pörssipäivä on ollut maanantaina maltillinen.
Helsingin pörssin OMX-indeksi avasi päivän noin 0,4 prosentin laskussa, mutta heilahteli loppupäivän ajan nollan tuntumassa. Öljy-yhtiö Nesteen kurssi oli aamulla lähes neljän prosentin nousussa, mikä ennakoi öljyn hinnan mahdollista nousua.
Muualla Euroopassa pörssit olivat pienessä laskussa. Yhdysvaltojen keskeiset pörssi-indeksit sen sijaan avasivat päivän lievässä nousussa.
– Markkinat selvästi odottavat, eskaloituuko tilanne entisestään, Jos ei, niin markkinoilla on tapana ohittaa tällaiset geopoliittiset selkkaukset aika nopeastikin, Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto sanoo.
Pientä laskua enteiltiin
Pientä laskua enteili se, että viikonloppuna pitkän aikavälin osakekehitystä luotaavat futuurit kääntyivät Yhdysvalloissa lievään laskuun. Keskeisten osakeindeksien eli S&P 500:n, Dow Jonesin ja Nasdaqin futuurit laskivat Yhdysvalloissa 0,3–0,5 prosenttia.
Myös Aasiassa pörssi-indeksien vaihteluväli on kuitenkin ollut maanantaina valtaosin normaalia.
Eniten hermoilua näkyi Taiwanin Taiex-indeksissä, joka oli maanantai-aamuna Suomen aikaa 1,4 prosentin laskussa. Japanissa Nikkei 225 -indeksi oli hienoisessa 0,3 prosentin laskussa, mutta Kiinassa keskeiset indeksit ovat olleet jopa hieman plussalla.
Katseet ovat Iranin vastauksessa ja Hormuzinsalmessa
Markkinoilla odotetaan nyt, miten Iran vastaa Yhdysvaltojen iskuun. Vaihtoehtoja on monia, joista yksi on, että Iran pyrkisi sulkemaan Hormuzinsalmen.
Hormuzinsalmi on maailman merkittävimpiä öljyn ja maakaasun kuljetusreittejä. Sen kautta kulkee noin 20 prosenttia kaikesta öljystä ja maakaasusta.
– Hormuzinsalmen täyssulku nostaisi öljyn hintaa 120–130 dollariin tynnyriltä, yhdysvaltalainen analyytikko Andy Lipow kommentoi uutistoimisto AP:lle.
Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto muistuttaa, että salmi on Euroopalle erittäin tärkeä myös maakaasun tuonnin näkökulmasta.
– Kaikki Qatarin ja Arabiemiirikuntien LNG-vienti kulkee tämän salmen kautta. Sulkeminen vaikuttaisi myös Euroopan energiansaantiin, Kuusisto kirjoittaa.