Lahdessa ollaan mukana rakentamassa Naton sotalaivoja – kasvava puolustusteollisuus avaa maailmalla ovia Halton Marinelle

Päijät-Häme rakentaa uutta yritysten yhteenliittymää, jonka tähtäimessä on saada entistä suurempi siivu Nato-maiden puolustusteollisuuden tilauksista.

Halton Marinen tehtaalla tehdään pääasiassa ilmanvaihtotuotteita esimerkiksi meriteollisuuteen ja energiateollisuuteen. Toimitusjohtaja Sami Piirainen uskoo, että puolustusteollisuuden merkitys asiakkaana kasvaa.

Puolustusteollisuuden merkitys asiakkaana kasvaa entisestään, uskoo lahtelaisen Halton Marinen toimitusjohtaja Sami Piirainen.

Yhtiön tehtaalla Lahdessa suunnitellaan ja valmistetaan pääasiassa ilmanvaihtotuotteita muun muassa meriteollisuuteen ja energiateollisuuteen.

Haltonin ilmanvaihdon ratkaisuja ja paloturvatuotteita on esimerkiksi valtamerilaivoissa, öljynporauslautoilla, tuulipuistoissa ja ydinvoimaloissa.

Jo 90 prosenttia tuotannosta myydään ulkomaille.

Kansainvälinen puolustusteollisuus on tuttu asiakas. Yritys on parikymmentä vuotta ollut mukana länsimaiden laivaston ja rannikkovartioston laivojen rakentamisessa.

– Volyymi on ollut meille tasaista. Tulevaisuus näyttää nyt siltä, että niihin investoidaan enemmän, sanoo Halton Marinen toimitusjohtaja Piirainen.

Lyhyttukkainen silmälasipäinen mies katsoo kameraan ja seisoo toimistossa. Mies on Halton Marinen toimitusjohtaja Sami Piirainen.
Halton Marinen kasvu on viime vuosina ollut voimakasta, ja toimitusjohtaja Sami Piiraisen uskoo vahvasti kasvun jatkuvan tulevina vuosina. Kuva: Petri Niemi / Yle

Yhtiö on kasvanut varsinkin muutaman vuoden takaisista koronavuosista. Liikevaihto oli viime vuonna 32 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää Lahdessa noin 150 ihmistä.

– Tällä hetkellä on monia projekteja Nato-maissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa käynnissä.

Yhtiö on myös mukana useammassa kilpailutuksessa.

Meriteollisuuden yhteistyötä kehitetään Nato-mausteella

Meriteollisuudessa päijäthämäläisten yritysten tuotteita ja palveluita on toimitettu viime vuosina muun muassa telakoille Turussa ja Raumalla.

Mukana on noin 120 maakunnan yritystä, joista iso osa on mukana kansainvälisissä meriteollisuushankkeissa.

– Kansainvälisillä markkinoilla tehdään puolustusteollisuuteen liittyvää alusvalmistusta. Sieltä tulee selvää kiinnostusta suomalaisyrityksiin, arvioi kehityspäällikkö Ville Uimonen Lahden seudun kehitysyhtiö Ladec oy:stä.

Kehitysyhtiöllä ja Turun yliopistolla on yhteishanke, jonka tavoitteena on yhdistää Etelä- ja Länsi-Suomen yrityksiä meriteollisuuden yhteistyöhön.

Lähikuvassa on iso teräsosa keskellä teollisuushallia. Kappale on valmistettu risteilyaluksen keittioon Halton Marinella Lahdessa.
Lahden tehtaalla valmistettu tuote on matkalla laivakeittiöön. Kuva: Petri Niemi / Yle

Lahden seudun kehitysyhtiö Ladec käynnistelee parhaillaan uutta Nato- ja puolustusteollisuuden yhteistyöklusteria Päijät-Hämeessä.

Yritysten yhteenliittymän toiminta käynnistynee tämän vuoden lopulla. Toukokuussa pidetty ennakkotilaisuus kiinnosti yli sataa yritystä.

Virittelyssä on myös vierailu ensi vuoden alussa kahdelle ranskalaistelakalle, jotka valmistavat aluksia puolustusteollisuuteen.

Haastavat ympäristöt tuovat uutta liiketoimintaa

Halton Marine valmistelee parhaillaan uutta viiden vuoden strategiaa. Yhtiö tavoittelee runsaan kymmenen prosentin kasvua viiden vuoden ajan.

Toimitusjohtaja Sami Piirainen uskoo kasvuun myös puolustusteollisuuden tilauksissa.
Piiraista haastattelee Petri Niemi.

Haastavat ja vaativat olosuhteet energiateollisuudessa on yhtiön yksi kasvukohde. Yhtiön suurin projekti on käynnissä Englannissa.

– Siellä toimitamme palopeltejä ja muita ilmastointikanavapeltejä rakennettavaan ydinvoimalaan. Vihreän siirtymän myötä näemme tämän isona kasvualustana, toimitusjohtaja Sami Piirainen sanoo.

Hän ei näe kasvun esteitä yhtiön kotikaupungissa Lahdessa, vaikka paikoin erityisesti on ollut vaikeaa saada erityisesti meriteollisuudesta kokemusta omaavaa työvoimaa. Jos strategian tavoitteet toteutuvat, yhtiö tarvitsee toimitusjohtajan mukana kymmeniä uusia työntekijöitä.