Rautalammilla tulipalossa tuotantotilansa menettänyt Salli-satulatuolit on löytänyt tehtaalle uudet tilat. Yhtiö rakentaa tuotannolleen tilat Rautalammin keskustassa äskettäin tyhjäksi jääneeseen entisen S-marketin rakennukseen.
Tuotanto voi olla käynnissä parin viikon kuluttua. Toimitusjohtaja Veli-Jussi Jalkanen kertoo, että rakennuksen tilat riittävät hyvin tehtaalle ja sen varastolle.
– Viimeistään ylihuomenna päästään väistötiloihin siivoamaan ja järjestämään. Ehkä parin viikon kuluttua voi olla tuotanto pyörimässä, kertoo Jalkanen.
Se, ovatko tilat väliaikaiset vai jääkö tuotteiden valmistus niihin pysyvästi, ei ole vielä selvillä. Yhtiö pyrkii nyt kirimään olemassa olevien tilausten toimittamisen aikataulua kiinni.
– Toimitusajat venyvät. Katsotaan, montako viikkoa se on ja kuinka kärsivällisiä meidän asiakkaat ovat odottamaan.
Tulipalo tuhosi kaksi viikkoa sitten tehtaan lisäksi maatilan talousrakennuksen, jossa oli muun muassa kuivuri, ravintola, toimistoja, lämpökeskus sekä tuote- ja komponenttivarastoja. Yhtiö suunnittelee talousrakennuksen korvaavaa uudisrakennusta.
Palon syy ei ole selvillä.