Vaasan Hietasaaren ja Ahvensaaren uimavedet olivat viime vuonna Suomen huonoimpia, kertoo Svenska Yle.
Euroopan uimavesiraportti selvitti vuosina 2021–2024 kaikki Suomen 303 uimarannan vedenlaadun, ja kaksi kolmesta huonoksi luokitellusta uimarannasta sijaitsee Vaasassa. Näiden lisäksi huono vedenlaatu oli Mariebadissa Maarianhaminassa.
Raportin mukaan 93 prosenttia Suomen uimavesistä on laadultaan hyvää tai erinomaista. Vain prosentti uimavesistä luokitellaan huonoksi.
– Uimaveden laatu voi heikentyä esimerkiksi jäteveden tai luonnonvaraisten eläinten ulosteiden päätyessä veteen, kertoo terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoissuunnittelija Outi Zacheus.
Hänen mukaansa myös rannikoiden uimavesille on tiukemmat raja-arvot kuin muille luonnonvesille.