VANTAA.
Korsolaisen rivitalon alakerrasta löytyy huone, joka on täynnä palkintoja. Mitalit roikkuvat seinällä ja erilaiset muut pokaalit sekä pystit kiiltävät lasikaapissa.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijän Linda Sällströmin lapsuudenhuone pitää sisällään valtavan määrän suomalaista jalkapallohistoriaa.
– Tänne ovat kerääntyneet kaikki Lindan mitalit ja rekvisiitat, joita hän ei ole halunnut mukaansa Ruotsiin, jossa aina asuu jossain tilapäisasunnossa, äiti Maarit Sällström kertoo.
Siitä on 17 vuotta, kun Linda Sällström on lähtenyt maailmalle. Ruotsin pääsarjan lisäksi hän on pelannut muutaman vuoden Ranskassa. Nyt hän edustaa Suomea uransa neljänsissä aikuisten EM-kisoissa.
Kilpailuhenkisyys on aina ollut osa Sällströmiä. Vanhemmat Tom ja Maarit muistelevat, että viikonloput olivat vahvasti aikataulutettuja, jotta tyttärellä oli mahdollisuus osallistua eri lajien kilpailuihin.
– Meillä oli jääkaapin ovessa aikataulu, jossa oli kaikki kellonajat. Linda harrasti yleisurheilua, karatea, skeittaili ja snoukkaili. Ja jalkapalloa tietenkin, äiti sanoo.
– Välillä piti ehtiä syödäkin, joten välillä syötiin auton takapenkillä ja siirryttiin toiseen paikkaan.
Kilpahenkisyys näkyi myös kotona.
– Olemme aika kilpailuhenkisiä molemmat. Kun Linda tuli vähän vanhemmaksi, rupesimme keskenämme kilpailemaan. Pelasimme tennistä ja muuta. Maarit sanoi aina, että hän tiesi, kumpi oli tennismatsin voittanut. Sen näki ilmeestä, isä-Tom sanoo.
”Se oli minulle iso aarre”
Ihan ensimmäisen mitalinsa Sällström muistaa itse kirkkaasti.
– Olisinko ollut viisi tai kuusi, kun olin ensimmäistä kertaa oikeissa kisoissa. Ne olivat hiihtokisat Korsossa. En ymmärtänyt, mitä siellä teen. Vähän hiihdin, ja sitten sain mitalin. Se oli minulle iso aarre, Sällström muistelee.
– Sen jälkeen aloin käymään enemmänkin kisoissa ja se oli niin hienoa, kun sai hienoja ja kimaltelevia mitaleja. Ne olivat selkeä merkki siitä, että sinä voitit, sinä olit paras. Halusin olla paras, ihan kaikessa.
Jalkapallo ja yleisurheilu kulkivat käsi kädessä siihen asti, kunnes Sällström lähti Ruotsiin tavoittelemaan unelmiaan jalkapalloilijana.
– Yleisurheilussa oli kivaa, kun pystyi osallistumaan useaan lajiin ja saamaan paljon mitaleja. Tykkäsin erityisesti piirinmestaruuskisoista, joissa osallistuin kaikkiin lajeihin, joihin pystyin. Olen käynyt heittämässä kiekkoa, keihästä ja varmaan testannut joskus moukariakin, Sällström naurahtaa.
Kaksi yleisurheilulajia nousivat kuitenkin ylitse muiden. Lapsuudenkodin hyllystä löytyy kuva alkupuolelta vuoden 2003 nuorten SM-kisoista Lahdesta. 15-vuotias Sällström tuulettaa siinä pika-aitojen SM-kultaa palkintokorokkeella.
Vanhan kuvan näkeminen saa Sällströmille hymyn huulille.
– Siellä on toinenkin tuttu kuvassa, Sällström sanoo ja osoittaa pronssikorokkeella seisovaa Annimari Kortetta.
Yleisurheilussa Sällström edusti Kenttäurheilijat-58:aa ja Helsingin Kisa-Veikkoja. Jälkimmäisessä häntä valmensi Reijo Siitonen.
– Syyhän oli se, että aitaväli oli vähän lyhyempi. Jalkapalloilijan askel sopi paljon paremmin aitajuoksuun. Kun aitaväli tuli pidemmäksi, tahtoi aikakin painua pidemmälle, nykyisin Helsingin Kisa-Veikkojen toiminnanjohtajana toimiva Siitonen muistelee.
Aikuisten tasolla pisimmälle Sällström pääsi kuitenkin seiväshypyssä, jossa seiväshyppääjänä urheilu-uransa tehnyt Siitonen häntä valmensi. Sällström sijoittui 17-vuotiaana finaalin yhdenneksitoista Kalevan kisoissa Porissa 2005.
– Linda ei välttämättä ollut ikäisissään maailman taitavimpia seiväshyppääjiä, mutta osasi keskittyä juuri niihin asioihin, mihin pitää. Hänellä oli todella tehokas vauhti ja heilahdus. Määrätietoisella valmentautumisella hän olisi voinut tehdä vielä parempaa tulosta.
”Näin untakin, että hyppäsin seivästä”
Onko vaihtoehtoinen urapolku käynyt myöhemmällä iällä Sällströmin itsensä mielessä?
– Siinä vaiheessa, kun polvet alkoivat hajoamaan, mietin ja näin usein untakin siitä, että hyppäsin seivästä. Siinä kun ei tarvitse suunnanmuutoksia tehdä, siinä juostaan vain suoraan. Olisiko se ollut kuitenkin vähemmän vaarallinen laji? Sällström nauraa.
Kun Sällströmin jalkapallouran saavutuksia miettii ja palkintokaappia katsoo, voi jossittelun hyvällä omatunnolla lopettaa saman tien.
– Näyttäisi siltä, että jalkapallo oli loppuviimein parempi vaihtoehto, Siitonen virnistää.
– Olen täysin vakuuttunut, että en olisi missään muussa lajissa pystynyt tällaista uraa tekemään, elättämään itseni ja pääsemään näin pitkälle, Sällström sanoo.
Sällström on täysin vakuuttunut myös toisesta asiasta.
– Jos nyt myöhemmällä iällä olisin lähtenyt Annimari Kortteen kanssa viivalle, niin olisin jäänyt kakkoseksi. Eihän minulla mitään tekniikkaa ollut. Vedin vain täysillä.
Sällströmin meriitit puhuvat puolestaan. Hän on tottunut vastaamaan kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi maajoukkuemaalien tai pelattujen A-maaotteluiden ennätyksiä.
Kun haastattelu loppuu, Sällström nostaa esiin itseään vaivaavan asian. Vaikka nytkin on puhuttu ja kysytty mitaleista ja saavutuksista, jotain palkintokaapista puuttuu.
– Enhän minä ole jalkapalloilijana koskaan voittanut mitään!
Seurajoukkuetasolla Sällström ei todella ole päässyt mestaruuksia juhlimaan. Mutta suomalaiselle jalkapallolle hän on voittanut paljon.