Pitkään jatkunut epätietoisuus on päättymässä: Metsähallitus aikoo myydä Hossan luontokeskuksen paikalliselle yritykselle

Neuvottelut Hossan luontokeskuksen ostamisesta ovat vasta alussa. Experience KL Oy:n yrittäjä on kuitenkin jo toiveikas tulevasta.

Maisema Hossan kansallispuistossa.
Kuvituskuva Hossan kansallispuistosta. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Metsähallitus on myymässä Suomussalmella olevan Hossan luontokeskuksen paikalliselle yritykselle.

Metsähallituksen Luontopalvelut kertoo käynnistävänsä suoraneuvottelut Experience KL Oy:n kanssa. Yritys on vastannut keskuksen ravintola-, matkailu- ja asiakaspalveluista jo yli 13 vuotta.

Kaupan yksityiskohdat tarkentuvat kesän aikana. Varsinainen kauppa on tarkoitus toteuttaa loppukesästä.

– Ratkaisu tukee Luontopalvelujen tavoitetta löytää paikallisesti kestävä ja pitkäjänteinen malli, erityisasiantuntija Jukka-Pekka Friman kertoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Myös Suomussalmen kunta on korostanut lausunnossaan Hossan luontokeskuksen toiminnan jatkumista ja tukenut neuvottelujen aloittamista yrityksen kanssa.

Rauhallinen hetki Hossan luontokeskuksessa.
Suomussalmen Hossan luontokeskuksessa oli viime vuonna 66 000 kävijää. Kuva on otettu lokakuussa 2024. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Yrittäjän epätietoisuus on väistymässä

Experience KL Oy on investoinut alueen matkailupalveluihin yli miljoona euroa viimeisen vuosikymmenen aikana ja kehittänyt Hossan toimintoja pitkäjänteisesti. Luontokeskus toimii yrityksen matkailuliiketoiminnan kivijalkana.

– Hossa on meille sydämen asia, ja haluamme kehittää aluetta myös tulevaisuudessa, sanoo Experience KL Oy:n yrittäjä Timo Korhonen.

Korhosen mukaan neuvottelut Hossan luontokeskuksen ostamisesta Metsähallitukselta ovat vasta alussa, mutta tällä hetkellä olotila on positiivinen ja toiveikas. Lähes puoli vuotta kestänyt epätietoisuus yritystoiminnan tulevaisuudesta on väistymässä.

– Mekin ajattelimme, että Metsähallitus tuskin poistuu täältä ja rupesimme ajan mittaan kehittämään palveluita keskuksen ympärille. Tieto kiinteistön myynnistä oli shokki, mutta nyt tilanne näyttää taas hyvältä.

Metsähallituksen Luontopalveluilla on hallinnassaan noin 2 400 rakennusta eri puolilla Suomea. Metsähallitus selvittää parhaillaan koko rakennuskantansa tulevaisuutta.

Tavoitteena on vähentää omistamisen kustannuksia. Vähentyneet määrärahat suunnataan suojelualueiden hoitoon, ennallistamiseen ja monipuolisen retkeilyn turvaamiseen.