Viranomaiset pelkäävät marja-alan ongelmien jatkuvan tänäkin kesänä. Nyt huolena on muun muassa, etteivät marja-alan uudet toimijat tunne velvollisuuksiaan.
Luonnonmarjojen poiminta on tänä kesänä lain mukaan kausityötä. Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten tulee palkata kolmansista maista tulevat marjanpoimijat työsuhteeseen. Lakimuutosten myötä kolmansista maista tulevien poimijoiden tulee tänä vuonna hakea kausityölupaa.
Luonnonmarjojen poimintaa koskevaa lainsäädäntöä on viilattu alalla ilmi tulleiden epäkohtien takia. Paraikaa Lapin käräjäoikeudessa on käsittelyssä kaksikin eri tapausta, jossa marjayrityksiä syytetään thaimaalaisten marjanpoimijoiden törkeästä ihmiskaupasta.
Aiemmin luonnonmarjojen poimintaa säädeltiin marjalailla.
Myös marjalain mukaista poimintaa voi edelleen harjoittaa, jos poimijalla on jokin muu oleskeluoikeus Suomessa, ja jos työsuhteen tunnusmerkit eivät täyty.
Viime vuonna kaikki valvonnassa kohdatut työsuhteiset kerääjät olivat thaimaalaisia. Ennakkotietojen perusteella vaikuttaa siltä, että myös työsuhteisten osalta kansalaisuuksien kirjo voi olla tänä vuonna moninaisempi.
Alalle tulossa uusia yrityksiä
Viranomaistietojen mukaan marja-ala kiinnostaa nyt myös uusia yrittäjiä.
– Työsuojeluviranomaiselle tulleiden tiedustelujen ja työpaikkailmoitusten sisältöjen perusteella vaikuttaa siltä, että kaikilla uusilla toimijoilla ei ole ymmärrystä marja-alasta tai työnantajana toimimisesta. Tämä huolestuttaa meitä, ylitarkastaja Merja Laakkonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta sanoo.
Ennakkotietojen mukaan osa luonnonmarjanpoimijoista on tänä kesänä työsuhteessa ja osa marjalain mukaisia poimijoita.
Tarkastuksella tarkastaja arvioi, kummasta oikeussuhteesta on kyse, eli sovelletaanko tilanteessa työsuhdetta koskevaa lainsäädäntöä vai marjalakia. Laakkosen mukaan sopimuksen nimi ei ole ratkaiseva, vaan jos työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, kyse on työsuhteesta.
Yksi työsuhteen tunnusmerkeistä on, että työtä tehdään työnantajan johdon ja valvonnan alaisena.