Vesinäytteet otettiin Ahvensaaren, Hietasaaren, Kustaanlinnan, Mansikkasaaren, Strömsön, Isolahden, Kronvikin, Paratiisisaaren, Vikingan, Merikaarron etelä- ja pohjoisrannan, Vaskiluodon leirintäalueen sekä Laihian Säivänkankaan uimarannoilta.
Uimavesinäytteet täyttivät laatuvaatimukset eikä rannoilla ole myöskään havaittu sinilevää.
Moni asia vaikuttaa vedenlaatuun
Euroopan ympäristökeskuksen julkaiseman raportin mukaan Hietasaaren ja Ahvensaaren vedenlaatu oli seurantajaksolla 2021–2024 huono. Vaasan kaupungin ympäristötoimi selvittää syitä tähän.
Seurantajakson aikana muutamissa vesinäytteissä oli todettu bakteeripitoisuuksia, jotka ylittivät lainsäädännössä määritellyt toimenpiderajat.
Pelkästään yksittäiset ylitykset eivät selitä Ahvensaaren ja Hietasaaren laatuluokan heikkenemistä. Veden bakteeripitoisuuksiin vaikuttaa muun muassa veden lämpötila ja veden vaihtuvuus.
Vaasan kaupungin terveysinsinööri Maarit Kantolan mukaan näillä rannoilla esiintyy valkoposkihanhia, joiden ulosteet voivat päätyä sateella mereen.
Ahvensaari ja Hietasaari ovat uimakelpoisia rantoja
Ahvensaaressa ja Hietasaaressa on turvallista uida, mutta uintia ei suositella heti sateen jälkeen. Uimarantojen ilmoitustauluille on myös laitettu tietoa tästä.
Vesinäytteitä otetaan rannoilta normaalisti ja niiden tuloksia seurataan.
Tänä kesänä tutkitaan myös rantojen läheisyydessä olevien viiden hulevesiputken, kahden ojan sekä Tuovilanjoen bakteeripitoisuuksia.
Tuloksia on odotettavissa alkusyksyllä.