Tähtitieteellinen yhdistys Ursa alkaa jäljittää tiistai-iltana Ahvenanmaalla ja Etelä-Suomessa nähtyä ja kuultua meteoria ja sen mahdollista putoamispaikkaa.
Ursan tulipallotyöryhmän jäsen Jarmo Moilanen pitää todennäköisenä, että meteorista on pudonnut joitain kappaleita maahan saakka.
– Hyvin luultavasti jotain on pudonnut alaskin asti. Ilmakehään tullessa se on voinut painaa kiloja, mitä sitten alas tulee, se voi olla kymmeniä grammoja.
Moilanen sanoo, että meteorin putoamispaikka yritetään paikantaa ihmisiltä saatujen kuva- ja videomateriaalien perusteella. Putoamispaikka voidaan pystyä päättelemään parhaimmillaan satojen metrien tarkkuudella.
– Kuvamateriaalin perusteella pystytään laskemaan, miten meteori on liikkunut ja minkälainen nopeus sillä on ollut.
Taivaalla nähtyä valoilmiötä kutsutaan meteoriksi. Maahan pudonneet kappaleet puolestaan ovat meteoriittejä. Moilasen mukaan näin tapahtuu Suomessa kerran parissa vuodessa.
Vielä harvinaisempaa on löytää meteoriitti tuoreeltaan.
– Näitä ei ole juurikaan löydetty. Viimeisin vastapudonnut meteoriitti oli Turun saaristoon pudonnut Haverö 1971.
Puolitoista kiloa painanut Haverö-meteoriitti putosi nauvolaisen Tor-Erik Anderssonin kalustevajan katon läpi nuottalaattikkoon.
Voimakas pamaus kiinnitti huomion
Monet meteorin tiistai-iltana havainneet kiinnittivät huomiota valoilmiöstä tulleeseen voimakkaaseen pamaukseen. Esimerkiksi purjeveneen kannella Ahvenanmaan Seglingessä istunut perhe kuuli kovan pamauksen.
– Kuulosti vähän siltä kuin hävittäjä olisi rikkonut äänivallin, turkulainen Timo Lehtinen kuvailee ääntä.
Meteorien tutkijalle pamaus kertoo paljon.
– Silloin kun tulipallosta kuuluu yliäänipamaus, se on tullut ilmakehässä alle 60 kilometrin korkeuteen. Tällöin paineaalto kantaa maanpinnalle saakka, Ursan Jarmo Moilanen selittää.
Meteorit lentävät siis huomattavasti alempana kuin tähdenlennot, joista ei ääntä kuulu.
Moilasen mukaan ennen kuin tiistai-iltana havaitun tulipallon kuvamateriaali on saatu tutkittua, meteorin koosta ei pysty paljoakaan sanomaan.
– Jos me saadaan siitä jotain mallinnusta aikaan, sitten voi koostakin jotain sanoa. Arvelisin kuitenkin, että ihan merkittävän kokoisesta kappaleesta on kyse.