Rauman satamaan suunnitellusta e-lentopolttoainelaitoksesta syntyvälle ylijäämälämmölle tulisi pohtia hyödyntämiskohteita.
Näin toteaa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta antamassa lausunnossaan Varsinais-Suomen ely-keskus.
Ely-keskus kaipaa konkreettisia vaihtoehtoja siitä, miten ylijäämälämpöä voisi hyödyntää mereen tai ilmaan laskemisen sijasta.
Norsk e-Fuelin Rauman satamaan Ulko-Petäjäksen niemen kärkeen suunnittelema laitos valmistaisi enimmillään 100 000 tonnia e-lentopolttoaineita vuodessa.
Tästä 80 000 tonnia olisi e-kerosiinia ja 20 000 tonnia e-naftaa. Laitoksen käyttämä prosessivesi ja jäähdytysvesi otetaan merestä.
YVA-selostus valmis vielä tänä vuonna?
Ely-keskuksen mukaan tuotantolaitoksen arviointiohjelma on laadittu menetelmiltään ja laajuudeltaan pääosin riittävällä tarkkuudella.
Ohjelmassa kerrotaan, millä tavalla laitoksen rakentamisen ja käytön vaikutuksia esimerkiksi meriluontoon, linnustoon, hajuhaittoihin ja maisemaan aiotaan selvittää.
Ympäristövaikutusten arvioinnin seuraavan vaiheen eli YVA-selostuksen on tarkoitus valmistua vielä tämän vuoden aikana.
Tämän jälkeen ely-keskus antaa siitä niin sanotun perustellun päätelmän eli arvioi, millaisia vaikutuksia laitoksen rakentamisella ja käytöllä olisi ympäristöön.