Suomessa saa kaataa tulevalla metsästyskaudella kannanhoidollisella poikkeusluvalla 285 karhua. Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti uuden karhukannan hoitosuunnitelman ja karhuasetuksen tänään.
Niitä päivitettiin, koska Suomen riistakeskus on aiemmin myöntänyt poikkeuslupia, joiden perustelut eivät ole kestäneet oikeudessa. Luvista tehtyjä valituksia on käsitelty korkeimpaa hallinto-oikeutta myöten.
Kannanhoidolliset poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus.
Itäisellä kannanhoitoalueella lupia on 180 ja keskisellä alueella 20 kaadolle. Poronhoitoalueella itäisellä alueella saa metsästää 70 ja läntisellä alueella 15 karhua.
Kannanhoidossa huomioidaan suojeluvelvoitteet. Kaikilla viidellä kannanhoitoalueella voidaan myöntää vahinko- ja turvallisuusperusteisia lupia. Asetus ei rajoita niiden määrää.
Luvista voi edelleen valittaa, mutta ministeriö odottaa harkintaa
Ministeriön neuvottelevan virkamiehen Jussi Laanikarin mukaan kiintiö asettaa rajan sille, kuinka paljon riistakeskus pystyy myöntämään poikkeuslupia. Riistakeskus käsittelee hakemukset ja harkitsee, minne luvat myönnetään.
Laanikari sanoo, että hakemuksia tulee yleensä huomattavasti paljon enemmän kuin mitä kiintiö on.
– Kaatoluvat jaetaan sinne, missä tilanne on todellinen ja akuutti.
Luvista voi metsästyslain mukaisesti edelleen valittaa. Valitusoikeus on annettu alueellisille ja paikallisille luonnonsuojelujärjestöille. Laanikari odottaa, että valituksissa käytetään harkintaa.
– En tiedä sitten, kuinka mielekästä on valittaa tilanteessa, jossa tilanne on menossa koko ajan pahempaan suuntaan, jossa karhujen ihmisarkuus vähenee vuosi vuodelta.
Tavoitteena on vahvistaa karhun ihmisarkuutta
Suurin osa kannanhoidollisista poikkeusluvista koskee itäistä kannanhoitoaluetta, koska alueella on paljon karhuja.
Ministeriö perustelee poikkeuslupia sillä, että näillä alueilla karhuista on haittaa ihmisille ja yhteiskunnalle. Metsästyksellä pyritään vahvistamaan karhun ihmisarkuutta.
Samalla varmistetaan, että karhujen aiheuttamat kotieläin- ja maatalousvahingot pysyvät kohtuullisella tasolla. Lisäksi turvataan alueen metsäpeuran sekä hirven vasatuotto.
Keskisellä kannanhoitoalueella päämäärä on pitää karhukanta tasolla, jossa karhun aiheuttamat vahingot ja haitat ihmisten toiminnalle pysyvät kohtuullisina. Poronhoitoalueella karhun kiintiömetsästyksen tavoitteena on pitää karhujen aiheuttamat porovahingot kohtuullisella tasolla.
Hoitosuunnitelman ja karhuasetuksen lausuntopalautteessa tuli esille myös metsässä työskentelevien ihmisten huoli työturvallisuudesta.
Hoitosuunnitelmaan kirjattiin, että Suomen riistakeskus järjestää paljon työssään metsässä liikkuville neuvontaa ja koulutusta. Koulutuksessa käydään läpi, kuinka voi välttää kohtaamista karhun kanssa ja kuinka kannattaa toimia, jos kohtaa karhun.