Kansainvälisesti etsintäkuulutettu ruotsalainen jengijohtaja Ismail Abdo on pidätetty viime yönä Turkissa. Asiasta kertoo muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Paremmin Mansikka-lempinimeltään tunnettu Abdo toimi pitkään ruotsalaisen Foxtrot-rikollisverkoston johdossa, ennen riitaantumista jengin johtajan ”Kurdikettu” Rawa Majidin kanssa. Viime vuosina hän on johtanut Foxtrotista irtaantunutta Rumba-verkostoa.
Molemmat jengijohtajat ovat paenneet heitä vastaan nostettuja syytteitä ulkomaille.
Majid pakeni Turkista Iraniin syksyllä 2023. Hänet otettiin tiettävästi kiinni, ja hän istui iranilaisessa vankilassa noin vuoden.
SVT:n mukaan Majid vapautettiin sitä vastaan, että hän valjastaa Foxtrot-rikollisjärjestönsä tekemään iskuja Iranin hallinnon vihollisia vastaan.
Laaja poliisioperaatio
SVT:n tietojen mukaan Abdo pidätettiin osana laajaa poliisioperaatiota.
Operaation yhteydessä tehtiin useita kiinniottoja ja takavarikoitiin huumeita satojen miljoonien Ruotsin kruunujen edestä.
Medioiden mukaan Abdon jäljille päästiin Ruotsin ja Norjan tiedustelupalvelujen avustuksella.
Abdo otettiin kiinni Istanbulissa osana rutiininomaista liikennetarkastusta vuonna 2024. Tuolloin hän pääsi kuitenkin vapaaksi takuita vastaan, kansainvälisestä pidätysmääräyksestä huolimatta.