Moottoripyöräkilpailu Imatranajo on peruttu tältä päivältä – syynä vaarallinen sää

Imatranajon aikataulu laitetaan uusiksi, ja ajoja siirretään lauantaille.

Imatranajon järjestäjät eivät halunneet ottaa riskiä, että kova tuuli olisi aiheuttanut vaaratilanteita.

Imatranajo on peruttu koko perjantailta.

Kilpailun johto, tuomaristo ja IRRC-sarjan organisaatio sekä järjestäjät totesivat sään vaaralliseksi.

Tänään perjantaina olisi ollut Imatranajon ensimmäinen päivä, mutta kaikki ajot jouduttiin perumaan kovan tuulen vuoksi.

Järjestäjät eivät halunneet ottaa riskiä, että esimerkiksi puista olisi lentänyt oksia radalle. He päättivät perua perjantain ajot vain pari tuntia ennen ensimmäistä aika-ajoa.

Myös kuljettajat pitivät kovia tuulenpuuskia riskinä.

– Tuuli ottaa 300 kilometrin tuntivauhdissa aika kovin. Radalla on jo aika paljon roskaa ja talojen pihoilta voi lentää mitä vain. Tämä on se syy perumiselle, kertoo kilpailun apulaisjohtaja Marjaana Pakkanen.

Imatranajon varikkotelttoja urheilukentän laidalla. Puut huojuvat tuulessa.
Imatranajon alueella on runsaasti telttoja ja muuta irtaimistoa, joiden ei haluta lähtevän liikkeelle myrskytuulen voimasta. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Kilpailu jatkuu lauantaina

Perjantain peruuntuneet ajot siirretään lauantaille.

Pakkanen kertoo, että radalla ei tapahdu mitään enää perjantaina, mutta huomisesta lauantaista tulee tiivis päivä.

Imatranajon uutta aikataulua kasataan parhaillaan ja se ilmestyy perjantai-illan aikana.

Pelastuslaitos ehti jo aiemmin perjantaina käydä Imatranajon alueella purkamassa kovan tuulen takia lentoon lähdössä olevia telttoja.

Ulla-myrsky on aiheuttanut Etelä-Karjalassa sähkökatkoja ja puiden kaatumisia teille ja sähkölinjoille.