Joukko nuoria rikkoi Pride-lipputangon myöhään lauantaina Vöyrillä. Kun lipputanko oli kaadettu, sytyttivät nuoret lipun tuleen.
Alueella oli liikkeellä suuri määrä ihmisiä, jotka olivat juhlimassa Vöyrinpäiviä. Tapauksella oli runsaasti silminnäkijöitä, ja tekijät on jo tunnistettu.
Lipputanko kaadettiin juhlapaikalla sijaitsevan KAJ-saunan päälle. Väliin menneet sivulliset saivat nopeasti sammutettua palon.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei enää tänä vuonna, viime vuosi riitti! Olen äärimmäisen pettynyt ja surullinen, että näin käy, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Bertills (r.) sanoo Svenska Ylelle.
Viime vuonna Vöyrillä tuhottiin pelkästään Pride-lippu. Vahinko on tänä vuonna suurempi, koska lipputanko on Bertillsin mukaan vaihdettava.
”Emme aio lopettaa Pridea”
Anna Bertills kutsuttiin paikalle ilkivallan tapahduttua. Hän sanoo olevansa kiitollinen, että paikalla oli aikuisia, jotka osoittivat kansalaisrohkeutta.
Bertills painottaa samalla, että tilaisuudessa oli paljon nuoria, jotka halusivat pitää hauskaa ja käyttäytyivät hyvin.
– Emme peräänny tasa-arvoisista oikeuksista millään tavalla, emmekä aio lopettaa Pride-lipun heiluttamista tämän takia, mutta hankimme uuden lipun, Bertills sanoo.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Vasabladet. Lehden mukaan poliisi tutkii lauantai-illan tapahtumia ilkivaltana ja kiihotuksena kansanryhmää vastaan.