Ulkoministeriö on antanut tänään maanantaina virkamieslain mukaisen kirjallisen varoituksen Suomen Lissabonin-edustuston päällikölle, suurlähettiläs Titta Maja-Luodolle.
Varoitus annettiin, koska hän on rikkonut virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta, ulkoministeriö tiedottaa. Maja-Luodon käytös täyttää ulkoministeriön mukaan epäasiallisen käytöksen ja häirinnän määritelmät. Päätöksen varoituksen antamisesta teki henkilöstöjohtaja Niina Pesonen, jonka toimivaltaan asia kuuluu. Päätöksestä on mahdollista hakea muutosta valittamalla kirjallisesti Helsingin hallinto-oikeuteen.
Varoitus voidaan antaa virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan. Virkamiehen irtisanomiskynnys ei tässä tapauksessa ylity ja Maja-Luodolla säilyy työvelvoite ministeriössä.
Viime viikolla ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) päätti esittää tasavallan presidentille, että Maja-Luodon tehtävä Lissabonin-edustuston päällikkönä päätetään.
Suurlähetystön henkilöstö on syyttänyt Maja-Luotoa häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä. Maja-Luoto on myöntänyt käyttäytyneensa kahdessa tilanteessa epäasiallisesti.
Ulkoministeriö tukee edelleen Lissabonin edustuston työyhteisöä, jolle tilanne on ollut raskas.