”Kesä on pilattu” – Sonja Laaksonen joutuu lähtemään kodistaan, joka sijaitsee sotilasalueella

Kirkkonummella Upinniemen varuskunta-alueen siviilivuokralaiset joutuvat lähtemään kodeistaan. Asunnot tarjotaan Puolustusvoimien ja sen kumppanien käyttöön.

Asukas kerrostaloasuntonsa ikkunan alla.
Emme osanneet odottaa, että lähtö kodeistamme tulisi näin äkkiä, Sonja Laaksonen kertoo. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Kirkkonummella Upinniemen varuskunta-alueen vuokralaiset saivat viime viikolla ikävää postia.

Vuokralaisten postiluukuista tipahti kirje, jossa asunnot omistava Kruunuasunnot ilmoitti, että asuntojen vuokraaminen siviileille ei enää ole mahdollista.

– Kyllähän se oli shokki. Erityisesti niille, jotka täällä ovat koko ikänsä asuneet. Kaikki olivat hirveän surullisia, sanoo alueella asuva Sonja Laaksonen.

Videolla Sonja Laaksonen pohtii, miksei yhteiselo alueella ole enää mahdollista.

Sonja Laaksonen olisi toivonut ennakkovaroitusta irtisanomisesta. Video: Jari Kovalainen / Yle, Kristiina Lehto / Yle

Kruunuasuntojen toimitusjohtaja Mika Karlsson kertoo, että taustalla on Puolustusvoimien kasvava tarve palvelusuhdeasunnoille ja majoituspalvelujen kehittämiselle.

Asuntojen käyttöä koskeva linjaus on tehty toukokuussa. Se perustuu Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien turvallisuusnäkemykseen.

Upinniemessä ja Santahaminassa 400 asuntoa siirtyi heinäkuun alussa Kruunuasuntojen omistukseen Puolustuskiinteistöitä. Santahaminassa ei ole siviilivuokralaisia.

– Kruunuasunnot toteuttaa tässä puolustushallinnon näkemystä, että tässä turvallisuustilanteessa yksityisvuokrauksen jatkaminen Puolustusvoimien käytössä olevalla alueella ei ole enää perusteltua, sanoo Mika Karlsson.

Karlssonin mukaan vapautuneet asunnot tarjotaan jatkossa Puolustusvoimien ja Puolustusvoimien kumppaneiden käyttöön.

– Puolustusvoimat tietenkin päättää, keitä alueelle päätetään asumaan. Voisin hyvin kuvitella, että Suomen oman tarpeen lisäksi saatettaisiin myös ulkomaisia joukkoja ja Nato-järjestelyitä ottaa huomioon, sanoo Mika Karlsson.

Asukkaat olisivat halunneet ennakkovaroituksen jo aiemmin

Upinniemen siviiliasukkaiden päällimmäisenä tunteena surun lisäksi on ihmetys, miksei asuntojen irtisanomisesta varoiteltu jo aikaisemmin.

Mitään taustakeskusteluja ei asukkaiden kanssa Sonja Laaksosen mukaan käyty.

– Erityisesti ikänsä varuskunta-alueelle asuneille tuli järkytyksenä, ettei mitään varoituksia tullut aikaisemmin. Osa asukkaista on asunut täällä vuosikymmeniä ja osa käynyt koulunsakin täällä.

Asukas kerrostalonsa etupihan metsikössä.
Sonja Laaksonen pitää rauhallisen alueen luonnosta ja meren läheisyydestä. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Kruunuasuntojen toimitusjohtaja Mika Karlsson pitää tilannetta erittäin valitettavana ja sanoo ymmärtävänsä pitkäaikaisten asukkaiden näkökulman.

– Harmi kyllä, aikaisempi tiedottaminen ei olisi ollut mahdollista, sillä meillä ei ollut siviilien irtisanomisista päätöstä olemassa. Käynnistimme tiedotuksen viivytyksettä.

Uusimmat vuokralaiset ehtivät muuttaa alueelle vielä viime maaliskuussa.

Turvallisuustilanne estää siviilien asumisen varuskunta-alueella

Sotilasalueella ei enää voi asua siviilejä. Kruunuasuntojen toimitusjohtaja Mika Karlsson arvioi päätöksen juontavan juurensa Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan kolme vuotta sitten.

Sonja Laaksonen sanoo, että turvallisuusperustelu on saanut Upinniemen asukkaissa ymmärrystä. Samalla tilanne on vaikea, kun kyseessä on oma koti. Laaksonen on asunut Upinniemessä yhdeksän vuotta.

– Täällä on asuttu vuosikymmenet siviilit ja puolustusvoimat yhdessä ilman haittoja. Mietimme, miksi se on ongelma nyt. Olisiko tässä voinut olla pidempi siirtymäaika?

Asukas kerrostalonsa takapihalla.
Kruunuasunnot irtisanoo 80 vuokrasopimusta Upinniemessä. Varuskunta-alueella asuvan Sonja Laaksosen mielestä se on katkeran kipeä asia. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Kruunuasunnot järjestää asukkaille infotilaisuuden 16. heinäkuuta. Tilaisuudessa on paikalla myös Kirkkonummen kunnan sekä Kirkkonummen vuokra-asunnot oy:n edustajat.

– Kirkkonummella ja lähialueella on vapaita asuntoja. Olemme myös selvittäneet yksityisten markkinoiden tilannetta, josta voimme kertoa asukkaiden infotilaisuudessa, Mika Karlsson sanoo.

Hänen mukaansa Kruunuasunnot haluaa olla mahdollisimman joustava. Vuokralaisilla on halutessaan mahdollisuus irrottautua asunnostaan kahden viikon irtisanomisajalla. Lain mukaan irtisanomisaika olisi kuukausi.

Upinniemen siviilivuokralaisten on muutettava pois asunnoistaan 31.1.2026 mennessä.

– Harmi, kyllä se on harmi. Kesä on pilalla. Täällä on rauhallisella alueella koti, meri ja luonto. On vaikeaa löytää vastaavaa aluetta. Moni haluaisi muuttaa nyt kesän aikana. Toki osa haluaa sitkeästi pysyä viimeiseen saakka, Sonja Laaksonen sanoo.