Sometähti niilo22 veti ensimmäisen festarikeikkansa – viiden minuutin esiintyminen jäänee myös viimeiseksi

Arkisista videoistaan ja hauskoista sanonnoistaan tutuksi tullut tubettaja esiintyi viisi minuuttia festareiden päälavalla.

Niilo22 nousi Simerockin lavalle ja otti yleisön haltuunsa. Video: Juuso Stoor / Yle

Suomalaisen Youtuben suosituimpiin nimiin kuuluva niilo22 hurmasi ihmiset Rovaniemellä.

Lentävistä lauseistaan ja lukuisista Youtube-videoistaan tunnettu mies nousi lauantaina Simerock-festivaalin päälavalle oman viisiminuuttisen esiintymisensä ajaksi.

Mies lauloi, vaikka ei ole edes laulaja.

Niilo22 on lempääläisen Mikael Kosolan, 43, kanava videoalusta Youtubessa. Hän on tehnyt vuodesta 2008 lähtien liki päivittäin videoita arjestaan ja elämästään.

Videoblogeissa Kosola muun muassa kokkaa, pelaa videopelejä ja esittelee ostoksiaan rehdisti ja omalla tyylillään.

Kanavalla tilaajia on tällä hetkellä 104 000, videoita 18 000 ja katselukertoja yli 88 miljoonaa. Numeroiden puolesta mies on suomalaisten tubettajien keskikastia, mutta fanikunta hänellä on harvinaisen uskollinen ja vakaa.

Mikael Kosola kertoo Ylen haastattelussa, mikä hänen mielestään on niilo22:n suosion syy. Video: Juuso Stoor / Yle

Sometähden suosio näkyi Rovaniemellä. Alkujaan niilo22:n oli tarkoitus pitää pelkkä fanitapaaminen, mutta yleisön pyynnöstä vierailu laajennettiin käsittämään myös oma festarikeikka.

Simerock ja Kosola tempaisivat lisää kierroksia Rovaniemen-visiittiin ja järjestivät lisäksi kolmepäiväisen livestriimin, joka käynnistyi jo torstai-iltana Lempäälässä.

Lähetyskatkoksista huolimatta fanit nauttivat näkemästään.

– Niilon esiintyminen ja tämä striimi ovat vuoden kulttuuriteko, kommenteissa hehkutettiin.

Samuli "Sime" Yliaska kertoo, kuinka onnistui saamaan niilo22:n esiintymään Simerockiin

Simerockissa Kosola nousi jo perjantaina hetkeksi lavalle, kun Portion Boys kutsui hänet mukaan Sierralla Nevadaan -kappaleen ajaksi.

– Hyvin meni, hauskaa oli. Vähensi jännitystä omalta esiintymiseltä, Kosola tuumasi keikan jälkeen.

Aitous vetoaa

Vaikka Kosolan videot keskittyvätkin kevyempään arki- ja huumorisisältöön, on hän puhunut avoimesti kiusaamisesta, työttömyydestä, alkoholin käytöstä sekä oppimiskyvyn häiriöstä ja lukihäiriöstä.

Miehen avoimuus ja aitous vetoavat katsojiin. Perjantain fanitapaamiseen jonottaneet parisataa ihailijaa nostivat niilo22:n suosion syyksi kaunistelemattoman ja aidon ihmisen.

Perjantaina järjestetyssä fanitapaamisessa peukut nousivat ja kaverikuvia napsittiin. Video: Juuso Stoor / Yle

Jo 17 vuotta kestäneen Youtube-uransa aikana niilo22:n on arveltu olevan teatteria ja Kosolan vetävän jonkinlaista roolia. Perusteena on esimerkiksi se, että miehen pokka pettää videoissa joskus yllättäen.

Lisäksi Kosolan ulkonäkö on vaihtunut vuosien varrella paljon. Erinäköisiä ”niiloja” onkin leikkimielisesti kutsuttu roolin eri näyttelijöiksi.

Kosola itse pitää tällaisia kommentteja hassuina.

– En ole noista kommenteista koskaan välittänyt. Videoni eivät ole käsikirjoitettuja tai näyteltyjä, ihan on aitoa.

Viiden minuutin hurmio

Lauantaina oli Mikael Kosolan tähtihetken aika. Hän otti viiden minuutin ajaksi Simerockin päälavan haltuunsa ja esitti Hei hei kesä -nimisen kappaleen taustanauhan päälle.

Kyseinen kappale on Niilon sanomisista koostettu faniteos. Spotifyssa sillä on 2,3 miljoonaa kuuntelukertaa.

Kosola oli silmin nähden jännittynyt ensiesiintymisestään, mutta yleisö nautti joka sekunnista: yhteislaulua, taputuksia ja valtavia hymyjä. Kosola otti lavatilaa ja kannusti yleisöä heiluttamaan käsiään.

Vaikka lyhyt hetki lavalla olikin katsomaan kerääntyneen festarikansan mieleen, jäänee kokemus ainutkertaiseksi.

– Kyllä uskon, että tämä oli ainut kerta lavalla. Ei ole vielä kiertuetta suunniteltu, Kosola sanoo ja naurahtaa.

Niilon sanoin: Näihin kuviin ja tunnelmiin!