Sinilevää on sisävesissä maltillisesti – myös rannikolla tavallista vähemmän

Rannikoillakin sinilevää on vähemmän kuin tyypillisesti keskikesällä, mutta avomerellä sinilevää on paikoin viime viikkoa enemmän.

Mies ottaa aurinko rannalla kuvat on kuvattu Oulun Emmännän uimarannalla.
Oulunsuun uimaranta Oulussa 10.7. Uimarannalla on havaittu runsaasti sinilevää muutama päivä aiemmin, mutta kuvaushetkellä sitä ei ollut ainakaan nähtävissä. Kuva: Janne Körkkö / Yle

Sinilevätilanne on maltillinen suurimmassa osassa maata, kertoo Suomen ympäristökeskus. Levähavaintoja on tehty sisävesillä tällä viikolla vähemmän kuin viime viikolla.

Asiantuntijat ovat tällä viikolla havainneet sisävesillä runsaasti levää vain neljällä havaintopaikalla: Kuopiossa Suvasveden Ukonlahdessa, Kangasalan Kirkkojärvessä, Kihniön Sulkuejärvessä ja Vesilahden Pyhäjärvessä.

Myös rannikkoalueilla asiantuntijat ovat havainneet vähemmän sinilevää kuin tyypillisesti keskikesällä. Yhteensä kymmenellä rannikon havaintopaikalla on havaittu hieman levää Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

Avomerellä sinilevää näkyy kuitenkin satelliittikuvissa paikoin viime viikkoa enemmän.

Itäisellä Suomenlahdella on havaittu keskiviikkona sinilevää pintakerroksessa sekä paikoitellen pinnassa rannikkoalueilla ja avomerellä. Saaristomeren itäosissa ja Hangon pohjoispuolella sinilevää esiintyy paikoin.

Virallisen seurannan lisäksi arvokasta tietoa sinilevätilanteesta tulee myös yleisöltä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan yleisö ilmoitti kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin sekä Vesi.fi:n kautta yhteensä 86 kappaletta.