Jalkapallon EM-kisat 2.–27. heinäkuuta Ylen kanavilla. Suomi kohtaa viimeisessä alkulohko-ottelussaan Sveitsin 10.7. kello 22.
Jalkapallon EM-kisojen seuratuin ja kenties tunnetuin pelaaja on sveitsiläinen Alisha Lehmann. Hänellä on Instagramissa 16,7 miljoonaa seuraajaa ja sosiaalisen median kanavissa yhteensä lähes 30 miljoonaa seuraajaa.
Lehmann on Sveitsin seuratuin urheilija somessa. Esimerkiksi kaikkien aikojen kovimpiin tennispelaajiin lukeutuvalla Roger Federerillä on ”vain” 12,8 miljoonaa Instagram-seuraajaa.
Lehmannia tuskin kuitenkaan nähdään kentällä ottelussa Suomea vastaan, koska hän ei mahdu Sveitsin pelaavaan kokoonpanoon. Sama on tilanne useimmiten myös seurajoukkue Juventuksessa.
– Lehmann ei ole kovin kummoinen pelaaja rehellisesti sanottuna. Hän on mennyt statuksellaan Juventukseen. Siellä hänelle on tullut hyvin vähän peliaikaa siihen hypeen nähden, mikä hänen ympärillään on ollut, Ylen jalkapalloasiantuntijoista Essi Sainio linjasi ennen EM-kisoja 11 ystävää -podcastissa.
Kritiikkiä ulkonäkökeskeisyydestä
Lehmannia on kritisoitu siitä, että hänen päivityksensä sosiaalisessa mediassa ovat hyvin ulkonäkökeskeisiä ja että hän meikkaa otteluihin. Hän on itse todennut esimerkiksi The Timesin haastattelussa haluavansa näyttää naiselliselta.
Lehmannilla on lähes viisi kertaa enemmän seuraajia Instagramissa kuin yhdelläkään muulla naisten EM-kisojen pelaajalla. Digitaalisen kulttuurin tutkija Riikka Turtiainen pohtii, että Lehmannin seuraajat eivät ole pelkästään urheiluihmisiä.
– Edistääkö seuraajamäärä naisten pelaamaa jalkapalloa urheilullisessa mielessä? Jos mietitään vaikka nyt käsillä olevaa Helmarit-huumaa, siinä ovat esillä erilaiset asiat, oikeasti urheilulliset asiat. Näkisin, että pitkässä juoksussa se on lajille ehkä parempi kuin hetkittäiset yhden pelaajan isot seuraajamäärät, Turun yliopistossa työskentelevä Turtiainen sanoo.
Turtiaisen pikatulkinta Lehmannin sosiaalisen median julkaisuista on, että hän toimii melkeinpä kuin yksilöurheilija joukkueen sisällä.
– Naisjalkapalloilijoille on lähtökohtaisesti tyypillisempää edistää naisten pelaaman jalkapallon näkyvyyttä ja viedä sitä kautta lajia eteenpäin. Todella monet jalkapalloa pelaavat naiset menevät urheilullisuus edellä, koska he haluavat tulla ajatelluiksi uskottavina urheilijoina, Turtiainen pohtii.
Viime aikoina Lehmann on julkaissut kuvia itsestään Sveitsin maajoukkuepaita päällään sekä markkinoinut Sveitsissä pelattavia tämän kesän EM-kisoja.
Lehmann on rakentanut enemmän omaa henkilöbrändiään kuin edistänyt jalkapallon asemaa, mutta asialla on toinenkin puoli. Sosiaalinen media avaa urheilijoille mahdollisuuden merkittäviin lisätienesteihin.
Talksportin arvion mukaan Lehmannin energiajuomadiili on lähes 850 000 euron arvoinen. Vertailun vuoksi ESPN:n mukaan Pohjois-Amerikan ja Englannin huippuliigojen parhaiden pelaajien vuosipalkat ovat noin 400 000–600 000 euroa.
Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle tehdyn arvion mukaan Lehmann voi saada yhteistyökumppanilta yhdestä julkaisusta satojatuhansia euroja.
– Totta kai hän keskittyy varmasti strategisesti, millaisia kuvia hän julkaisee. Mutta sehän on tyypillistä sosiaalisessa mediassa. Kaikkihan sitä tekevät. Mielestäni onkin vähän hassua moralisointia lähteä tuosta ketään sormella osoittamaan, Turtiainen sanoo.
Turtiainen on tutkinut vuosien varrella paljon nimenomaan naisjalkapalloilijoita, sosiaalista mediaa ja naisurheilurepresentaatiota.
Turtiainen on tehnyt myös kyselytutkimuksen Helmareille sosiaalisen median käyttämisestä.
– He ovat kokeneet todella suurta vastuuta siitä, että ovat esikuvia. He haluavat edistää jalkapallon asemaa ja jättää paremman aseman seuraaville pelaajasukupolville. He pyrkivät kasvattamaan lajin suosiota urheilu edellä ja kokevat siitä tietynlaista painetta, Turtiainen kuvailee.
Tutkija näkeekin Lehmannin eräänlaisena poikkeustapauksena naisjalkapalloilijoiden joukossa.
– Monesti he ottavat yhteiskunnallisesti kantaa asioihin. Tässä on erityyppinen lähestyminen, Turtiainen sanoo.
Taistelisi pelipaikasta Helmareissa
Ihan täydestä mitättömyydestä ei voi kuitenkaan puhua. Kun Sveitsi voitti edellisessä EM-kisapelissään Islannin, Ylen asiantuntijoista Mari Savolainen muistutti EM-studiossa Lehmannin olevan silti relevantti jalkapalloilija, vaikka ei pelaisi Sveitsin EM-joukkueessa minuuttiakaan.
– Juventus oli viime kaudella todella hyvä. Juventus on myös sen tason organisaatio, että sinne ei oteta vain hauskoja tyyppejä ja Instagramista kuuluisia tyyppejä. Ei tällaiseen joukkueeseen pääse vain sillä, että näyttää hyvältä tai on mukava, Savolainen muistutti.
Miten sitten Lehmann on päätynyt seuratuimmaksi EM-kisapelaajaksi? NRK:n haastatteleman ja Lehmannin kaupalliseen toimintaan perehtyneen asiantuntijan Carla Speightin mukaan sveitsiläisjalkapalloilija alkoi tehdä sosiaalista mediaa oikeaan aikaan.
Hyökkääjä löi läpi alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa kesällä 2018 ennen kuin siirtyi Englannissa West Hamiin. Siellä hän nousi parrasvaloihin, kun joukkueilla oli vähän rahaa markkinointiin.
– Sosiaaliseen mediaan käyttämäni aika ei ole mitään verrattuna kentällä viettämääni aikaan, Lehmann totesi Gazzetta dello Sportille viime vuonna.
Ennen Juventukseen siirtymistä 26-vuotias Lehmann pelasi Englannin Superliigassa viiden kauden aikana 100 ottelua. Viime kaudella Juventuksessa hänet nähtiin Italian mestarijoukkueessa 16 ottelussa.
Savolaisen arvion mukaan Lehmann taistelisi Helmareissa avauskokoonpanon paikasta, jos olisi suomalainen.
– Lehmann ei ole Juventuksessa avaavassa roolissa, mutta teki viime kaudella kaksi maalia ja sitä edelliselläkin kaudella Englannissa kaksi maalia. Se on aika paljon enemmän, mitä Linda Sällström on tehnyt Ruotsissa, Savolainen muistutti viitaten Suomen pitkäaikaiseen maalitykkiin.
Sällström ei ole tehnyt maaliakaan puoleentoista vuoteen Ruotsin pääsarjassa Vittsjön paidassa.
Mitä Sveitsissä ajatellaan Lehmannista?
Sveitsin yleisradion saksankielisen puolen (SRF) selostaja Calvin Stettler sanoo, että Lehmann on ansainnut paikkansa maajoukkueessa. Hänen mukaansa päävalmentaja Pia Sundhage ei olisi valinnut Lehmannia, jos ei uskoisi pelaajan sopivan joukkueeseen.
Stettler kertoo, että Lehmann on pitkään tuntenut monet pelaajista, minkä ansiosta tämä vaikuttaa positiivisesti ilmapiiriin. Kaikki joukkueessa todella pitävät Lehmannista, Stettler arvioi.
– Hänellä, ja hänen ulospäin suuntautuneella luonteellaan, on suuri vaikutus. Lisäksi hän todella on joukkuepelaaja, Stettler sanoo.
Hän toteaa, että Lehmannin urheilullinen vaikutus ei ehkä tule olemaan kovin suuri tässä turnauksessa.
Toisaalta Lehmannilla on ominaisuuksia, jotka voivat sopia hyvin tiettyihin tilanteisiin. Lehmann on räjähtävä ja kova juoksemaan. Lisäksi Lehmann myös usein haastaa aggressiivisesti oman puolustajansa. Näin Stettler arvioi Lehmannia.
– Etukäteen oli tiedossa, että hän ei ole avauskokoonpanon pelaaja. Kaikki tietää, että hän oli pitkään loukkaantuneena, eikä pelannut paljoa Juventuksessa.
Stettler uskoo, että muiden pelaajien loukkaantumiset hieman edesauttoivat Lehmannin pääsyä EM-joukkueeseen. Valinta ei kuitenkaan ollut mikään suuri yllätys sveitsiläisille.
– Keväällä oli vaihe, kun Sveitsissä keskusteltiin, pääseekö hän EM-kisoihin vai ei. Loukkaantumisten jälkeen oli kuitenkin selvää, että hän olisi osa joukkuetta.