Ampumaseuran on pakko rakentaa massiivinen meluvalli – pätkä puuttuu yhä, koska maata ei saa tarpeeksi

Ampumaseura on jo vuosia rakentanut ympäristö­luvassa vaadittua meluvallia Hälvälän haulikkoammunta­radalle Hollolassa. Hanke on jumissa, koska työmailta ei tule tarvittavaa massaa.

Haulikkoradan meluvallin on oltava yli puoli kilometriä pitkä ja 18 metriä korkea. Lahden Ampumaseuran puheenjohtaja Erkki Roine kertoo, miksi valli on yhä kesken. Video: Sini Ojanperä / Yle

Ampumaseuran meluvallin rakentaminen on viivästynyt pahasti Hollolassa. Rakennusala on hiljentynyt, ja vallista puuttuu vieläkin osa. Lahden ampumaseura ei saa riittävästi rakennusaineena käytettävää maata lähialueen rakennustyömailta.

Ampumaseura rakennuttaa haulikkoradalle Hälvälän ampumaurheilukeskukseen laajaa meluvallia, joka vaaditaan ympäristöluvassa. Rakentaminen on alkanut jo vuonna 2018.

– Sen se piti valmistua tämän vuoden loppuun mennessä, mutta tällä tahdilla voi mennä vielä vuosia, toteaa Lahden ampumaseuran puheenjohtaja Erkki Roine.

Mies kävelee selin kameraan haulikko olallaan. Edessä on ampumaradan rakenteita.
Haulikkoammuntaradalla ei voi järjestää normaalisti harjoituksia ja kisoja. Erkki Roine näytti juttua varten, miten rata toimii. Kuva: Sini Ojanperä / Yle

Meluvalli pitää luvan mukaisesti rakentaa puhtaasta maasta, jota saadaan rakennustyömailta. Hanke toimii siten, että maan tuoja maksaa vastaanotosta, ja saadulla rahalla urakoitsija Salpamaa oy rakentaa meluvallia. Vallin hinnaksi tulee 2–2,5 miljoonaa euroa.

Aluksi maata piti saada Lahden uuden kehätien rakentamisesta, mutta sitä tuli liian vähän.

Lahden kaupungin rakentamalta uudelta yritysalueelta saatiin massoja. Sielläkin maata oli odotettua vähemmän ennen kallioperän paljastumista. Toimitukset loppuivat, ennen kuin meluvallin harja ylti kokonaan vaadittavaan 18 metriin.

Viimeisin suuri erä saatiin Päijät-Hämeen keskussairaalan uudisrakennuksen työmaalta. Sekään ei riittänyt.

Trap-ammunnassa käytettäviä punaisia savikiekkoja kiekonheittimessä.
Haulikkoammuntaradalla voi harrastaa muun muassa trap-ammuntaa, jossa yritetään osua heitinhaudasta laukaistuihin savikiekkoihin. Kuva: Sini Ojanperä / Yle

Muita laajoja rakennushankkeita ei Lahden seudulla tällä hetkellä ole.

– Jos olisimme vaikka Mäntsälässä, saisimme maata niin paljon kuin haluaisimme Helsingin seudulta. Matka sieltä tänne on kuitenkin niin pitkä, että se tulisi liian kalliiksi, Roine sanoo.

Lahden ampumaseuran meluvallihanketta vetävän projektipäällikön Antti Virolaisen mukaan maata tarvitaan noin 600 metriä pitkään meluesteeseen yhteensä miljoona tonnia. Nyt kasassa on 700 000–800 000 tonnia.

Tänä vuonna massaa on saatu 7 000 tonnia eli vain murunen kasan päälle.

400 000 euron pressu etsinnässä

Haulikkoammuntaradalla ei ole meluvallihankkeen jumittamisen takia ollut toimintaa kolmeen vuoteen.

Jos radalla harjoitellaan ampumista tai siellä järjestetään kilpailut, pitää meluvallin päällä lisäksi olla valtava pressu, jotta haulit kierivät alas ja ne voidaan kerätä helposti pois.

Niittymaisema, josta kohoaa maavalli.
Ympäristölupa vaatii, että meluvalli on 18 metriä korkea ja 600 metriä pitkä. Maata puuttuu vielä noin 170 000 tonnia. Kuva: Sini Ojanperä / Yle

Vielä pressua ei ole, mutta Lahden ampumaseura on vastikään saanut rahoitusta siihen.

Kokonaan valmiille meluvallille riittävä 31 000 neliömetrin laajuinen pressu maksaa noin 400 000 euroa. Seura on saanut pressuun tukea maaseudun kehittämisrahaa myöntävältä Päijänne-Leader ry:ltä ja Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä.

Mies seisoo haulikkoradan ampumakatoksen edustalla.
”Tämä on liian julma projekti”, tuumaa Lahden Ampumaseuran puheenjohtaja Erkki Roine. Kuva: Sini Ojanperä / Yle

Alkuun pressun avulla saadaan käyttöön kuudesta radasta ne kolme, joiden kohdalla meluvalli on jo harjakorkeudessaan.

Tilanne on vielä auki, koska pressun hankinta ei ole yksinkertaista. Ulkomailta on etsittävä sopiva suoja, jonka vesi läpäisee, mutta haulit eivät. Lahden ampumaseuran puheenjohtaja Erkki Roine on toiveikas, että pressu saadaan jo syksyllä.

– Mutta aika näyttää. On vielä monta mutkaa ennen kuin pressut ovat täällä.