Suomalaiset keksivät taas uuden hullun MM-lajin: ”Idea syntyi viime viikonloppuna Eukonkannon kisoissa”

Hyrynsalmen perinteinen kesähulluttelu eli suopotkupallo houkuttelee paikalle sekä konkareita että ensikertalaisia.

Tältä näyttää uusi MM-kisalaji: suoryömiminen. Vapaaehtoiset testasivat rataa etukäteen lauantain kisoja varten. Video: Juha Kemppainen / Yle, Paulus Markkula / Yle

Hyrynsalmen kaksipäiväisen Suopotkupallon MM-kisan ohessa on nähty aiemmin suohiihtoa. Tällä kertaa vuorossa on aivan uusi laji: suoryömiminen.

Sen MM-titteli ratkeaa huomenna lauantaina.

Tapahtumakoordinaattori Tuija Heikkisen mukaan hullunkurinen laji sopii hyvin tänään perjantaina alkavan tapahtuman luonteeseen.

– Idea syntyi viime viikonloppuna Eukonkannon kisoissa, kun kollegan kanssa palloteltiin kaikkia hulluimpiakin ideoita.

Suoryömimisen MM-kisa järjestetään kisakeskuksen läheisyydessä.

Suopotkupallokentät ovat sateiden vuoksi märkiä, joten Heikkisen mukaan myös suoryömimisessä riittää haastetta.

– Tyyli on käytännössä vapaa. Suoritus hylätään, jos joku yrittää kävellä, juosta tai kontata liian pystyssä asennossa. Eikä tietenkään muita osallistujia saa häiritä, sanoo Heikkinen.

Joonas Romppainen Hyrynsalmelta voitti suoryöminnän testikilpailun. Mies puuskuttaa hengästyneenä suossa.
Joonas Romppainen Hyrynsalmelta voitti suoryöminnän testikilpailun. Varsinainen MM-kilpailu järjestetään huomenna lauantaina. Kuva: Juha Kemppainen / Yle

Ryömimiskisaan voi ilmoittautua tapahtumapaikalla. Järjestäjä ottaa kilpailuun mukaan niin monta kilpailijaa kuin kahdessa tunnissa ehtii suorittamaan.

Suopotkupallokisoissa on vakiokävijöitä

Suopotkupallon MM-kisoihin osallistuu tänä vuonna 124 joukkuetta, tapahtuma järjestetään jo 24. kertaa.

Suopotkupallossa mutaiset kentät hidastavat pelaajien vauhtia ja sotkevat sekä kastelevat pelivaatteet. Ilman huumoria pelaamisesta on vaikea selvitä, siksi kavereita myös kannustetaan paljon. Tuija Heikkinen uskoo, että juuri siinä on tapahtuman suola.

– Täällä on aika ainutlaatuinen tunnelma ja on tosi yhteisöllinen meininki. Meillä on joukkueita, jotka ovat kulkeneet meidän kanssamme 20 vuotta tai ylikin ja tulevat aina uudestaan. Sitten on uusia joukkueita, jotka tulevat kerran, ja kyllä ne palaavatkin yleensä takaisin.

Pelaaja tarpoo suossa jalkapallokentällä. Taustalla maalitolpan vieressä klovnin pukuun pukeutunut maalivahti.
Suopotkupallokentät eivät anna armoa pelaajille. Näin syvälle jalat upposivat 2023. Kuva: Risto Degerman / Yle

Kaikilla on Heikkisen mukaan pilkettä silmäkulmassa.

Hän arvostaa sitä, että pelaajat käyttävät luovuutta.

– Heillä on joka vuosi erilainen puku koko joukkueella. Sitäkin aina jännitetään, että mitähän jotkut joukkueet ovat keksineet seuraavalle vuodelle, sanoo Heikkinen.