Kasper Harlem Fosserin unelma kolmen kultamitalin MM-kisoista suli jo eilen, kun hän suunnisti keskimatkalta ”vain” hopeaa. Bravuurissaan norjalaishirmu ei torstaina enää erehtynyt, ja Fosser pääsi juhlimaan Kuopiossa näytöstyyliin jo kolmatta peräkkäistä pitkän matkan maailmanmestaruuttaan.
– Tähän olen keskittynyt koko kauden ajan. Se määrittelee, onko tämä vuosi hyvä vai ei, Fosser hehkutti kisan jälkeen.
Perhepiiriin saatiin tuplajuhlat samalla tavoin kuin kaksi vuotta sitten Sveitsin MM-kisoissa: Sveitsin Simona Aebersold voitti naisten kisan vain muutamaa tuntia ennen norjalaissiippaansa Fosseria. Puolisonsa maailmanmestaruudesta Fosser kuuli heti maaliviivalla.
– Tuli oikea flashback vuodesta 2023. Hän oli eilen niin pettynyt keskimatkan jälkeen. Yritimme motivoida toisiamme käyttämään tilaisuutemme tänään hyväksi, ja onnistuimme siinä.
Miesten kisassa hopeaa nappasi Ruotsin Martin Regborn, joka jäi voittajasta vajaan kolme minuuttia. Pronssista käytiin tiukka kamppailu Sveitsin Matthias Kyburzin ja Ruotsin Emil Svenskin kanssa. Jukolan viestin lukemattomia kertoja voittajana ankkuroinut Svensk joutui jälleen pettymään, eikä hän vieläkään saanut palkintokaappiinsa henkilökohtaista maastomatkojen MM-mitalia.
Kirmulalla vatsavaivoja
Suomen päivän paras suunnistaja oli jälleen kerran Miika Kirmula kuudennella sijallaan. Kun eilen keskimatkalla menoa haittasi aikainen lähtöpaikka, oli tänään ongelmia aineenvaihdunnan kanssa.
– Kolme kertaa jouduin tyhjentämään matkan varrella kroppaa. Kun vatsa on niin sekaisin, ei siinä pysty keskittymään. Fyysisesti loppumatka oli kuitenkin aika hyvä, kun olin tarpeita tehnyt.
Kirmula kommentoi kipakkaan sävyyn kotikisoihin liittyviä odotuksia. Viesti vaikutti olevan osoitettu Yle Urheilun asiantuntijalle ja entiselle huippusuunnistajalle Minna Kaupille.
– Harmitti eilen katsoa naisten kisaa, kun asiantuntijat kommentoivat yhtäkkiä niin, että kun kisataan Suomessa, niin oltaisiin olympiavoittajia ja mitaleja pitäisi tulla kolme per matka.
– Ehkä vähän herätystä sinnekin päähän, että ei se ole nykyään niin. Kilpailu on aika paljon kovempaa kuin 10–15 vuotta sitten.
Kauppi kommentoi selostamosta Kirmulan terveisiä.
– Otetaan Miikan terveiset vastaan, vaikka mehän täällä tykkäämme tietenkin toivoa positiivisesti mitalin suuntaan.
Myöhemmin Kauppi kommentoi tilannetta vielä kilpailun jälkeen.
– Se oli ehkä vähän erikoinen kommentti, koska kyllä minusta meillä on ollut ihan realistiset mahdollisuudet mitaleille. Viime vuonna maailmancupissa oli kaksi miestä pitkällä matkalla kolmen parhaan joukossa, Kauppi sanoi.
Kauppi myös muistutti, että esimerkiksi Venla Harju on sanonut, että haluaisi voittaa kultaa kotikisoissa.
– Se, että me lähtisimme sanomaan, ettei tule mitalia... Sehän olisi ihan älytöntä. Minä ainakin haluan aina pitää sinivalkoiset lasit silmillä ja uskoa siihen, että niitä [mitaleita] voi tulla. Se, että voi tulla pientä pettymystä siitä, että jäädään vähän siihen ulkopuolelle, sekin kuuluu urheiluun.
Lisää loukkaantumishuolia
Kun Marika Teini joutui keskeyttämään naisten kisan, oli miehissä epäonnensoturina Eetu Savolainen.
– Kakkosrastille mennessä kantapäätä iskin kiveen. Alkuun se ei tuntunut pahalta. Kisakeskuksen varvauksen jälkeen kun lähdettiin vähän enempi sinne maaston puolelle kivikkoon, niin se vähän koko ajan otti uutta osumaa.
Savolaisen vauhti hidastui matkan mittaan, ja lopputuloksena oli lopulta yli 20 minuutin erolla voittajaan 20. sija.
– Kun siinä parikymmentätuhatta askelta koettaa juosta ja siihen tulee koko ajan uutta iskua, niin se oli jo aika aika hirveätä, kotimaakunnassaan Pohjois-Savossa MM-kisoja juokseva Savolainen sanoi liikuttuneessa tilassa.
Savolainen ei osannut sanoa, pystyykö hän juoksemaan lauantaina viestissä. Varamies miesten joukkueessa on Topi Syrjäläinen.
Akseli Ruohola pääsi ensimmäistä kertaa juoksemaan näissä MM-kisoissa, kun monella kilpakumppanilla oli takana jo keskimatkan karsinta ja finaali. Mies päätti käyttää etulyöntiasemansa täysimääräisesti hyödyksi, ja lopputuloksena oli yhdeksäs sija.
– Alku tuli tosi hyvin ja juoksu tuntui hyvältä. Kun tuli tähän yleisön eteen läpijuoksuun, niin siitä sai hyvin voimaa. Tuli sellainen tunneryöppy, että piti oikein puhallella, että se ei mene pään sisään.
Suunnistuksen MM-kisat Kuopiossa päättyvät lauantaina viesteihin. Suora lähetys TV2:ssa ja Yle Areenassa alkaa kello 13.10.
Lisätty klo 19.36 Minna Kaupin kommentteja.
Juttua korjattu 11.7.2025 kello 15.03: Kaksi vuotta sitten MM-kisat käytiin Sveitsissä, ei Unkarissa. Jälkimmäisessä maassa kilpailtiin EM-kisoissa vuonna 2024.