KÄÄRIKU, VIRO.
Maailmantähden elkeistä ei ole tietoakaan.
Korkeushypyn ME-nainen Jaroslava Mahutših, 23, seisoo heinäkuisessa illassa pienen mökin edustalla Käärikussa, Etelä-Virossa. Mahutšihin valmentajat ovat kutsuneet meidät syömään illallista pitkän kuvauspäivän päätteeksi.
Tilaa ja istumapaikkoja on vähän, mutta fysioterapeutti Vladyslav Pronin on ratkaissut asian tuomalla pihaan Mahutšihin hierontapöydän. Sen päällä on nyt pöytäliina ja runsaasti ruokaa. Pöytä on täynnä Ukrainasta tuotuja herkkuja, kuten tummaa leipää, retiisejä, suolattua sianihraa ja piparjuuritahnaa. Valmentaja Serhii Stepanov grillaa päivällä Otepäästä haettuja pihvejä.
Mahutših syö oman annoksensa seisten, jotta muut mahtuisivat istumaan. Illan edetessä hän kantaa pöytään syötävää, tarjoilee vieraille kahvia ja jälkiruokakakkua sekä hätistelee ärhäkkää itikkalaumaa pois kihlattunsa, pika-aituri Nazar Stepanovin ympäriltä.
On helppo unohtaa, kuka Mahutših oikein on. Korkeushypyn hallitseva Euroopan ja maailmanmestari, olympiavoittaja, moninkertainen arvokisamitalisti.
Viime vuonna hän rikkoi lyömättömänä pidetyn Stefka Kostadinovan maailmanennätyksen hyppäämällä Pariisin Timanttiliigassa uusiksi ME-lukemiksi 210.
Kilpailukauden ulkopuolella ukrainalaistähti on ollut tuttu näky muotinäytösten lavoilla ja tunnettujen muotilehtien kansissa.
Mutta Viron heinäkuisessa illassa, pienen taustatiiminsä ympäröimänä Mahutših ei ole mitään näistä. Hän on perhekeskeinen luonnonlapsi, joka nauttii läheistensä läsnäolosta, nauraa managerinsa Aivar Karotammin vitseille ja huolehtii, että kaikilla hierontapöydän ääressä istuvilla on tarpeeksi ruokaa.
– Menestys ei ole muuttanut häntä mitenkään. Hän on sama elämäniloinen ja avoin persoona, johon tutustuin vuonna 2017, manageri Karotamm kertoo.
Pahin kauhukuva
Mahutšihin elämänilo koki rajun kolauksen helmikuussa 2022, kun Venäjä aloitti iskut eri puolille Ukrainaa.
Koko maahan ulottuvan sodan uhasta oli ollut puhetta pidempään. Kuten monet ukrainalaiset, Mahutših tai hänen perheenjäsenensä eivät halunneet uskoa, että niin oikeasti kävisi.
Herätessään kotonaan Dniprossa räjähdysten ääniin hyppääjä ymmärsi, että kauhukuvasta oli tullut totta. Mahutših oli tuolloin 20-vuotias.
– Päähäni tulvi ajatuksia. Ajattelin, etten ollut valmis luopumaan elämästäni. En ollut voittanut mestaruuksia tai tehnyt maailmanennätystä. Elämäni oli vasta alussa, hän muistelee nyt.
Yritin selittää venäläisille, mitä maassani tapahtuu, mutta tajusin pian, että se oli turhaa.
Jaroslava Mahutših
Alkušokki laantui, ja urheilu tuntui yhtäkkiä toissijaiselta. Mahutših harkitsi jäämistä vapaaehtoistöihin ja urheilu-uran panemista tauolle, mutta virolaismanageri Karotamm lähetti suojatilleen ja valmentaja Tetjana Stepanovalle painavan viestin.
– Halusin heidän tulevan iskujen keskeltä turvaan. Halli-MM-kisat olivat tulossa. Sanoin, että samoja pommituksia voisi seurata myös kaukaa, Karotamm kertoo.
Mahutšihin tiimi ymmärsi, että kilpaileminen ja kansainvälisen tapahtuman tarjoama mediahuomio antaisivat mahdollisuuden auttaa kotimaata.
Hyökkäyssodan alusta oli muutama viikko, kun Mahutših lähti kotoaan kohti MM-kisakaupunki Belgradia. Reissu oli tuskainen.
Mahutših, valmentaja Stepanova ja Nazar Stepanov matkustivat autolla kolme päivää ja yli 2 000 kilometriä päästäkseen MM-areenalle. Perillä ukrainalaiskolmikko sai kanssakilpailijoilta paljon myötätuntoa, mutta osa serbialaisista näytti avoimesti Venäjä-sympatiansa.
– Seurasin kisoja ylempää katsomosta, kun takanani olevat serbit alkoivat töniä minua. Siirryin seisomaan alas. Siitä lähtien olen katsonut hyppyjä aina alhaalta, Tetjana Stepanova kertoo.
Kaiken kaaoksen keskellä Mahutšihin suoritus oli eräänlainen ihme.
Hän saavutti Serbiassa ensimmäisen aikuisten arvokisavoittonsa huipputuloksella 202.
– Ainoa tavoitteeni Belgradissa oli kultamitali. Minun oli pakko voittaa, jotta pääsisin puhumaan kansainvälisten toimittajien kanssa, Mahutših kertoo nyt.
Stepanovan mukaan nuori hyppääjä osoitti Belgradin MM-kisoissa suuruutensa. Mahutših itse on vaatimattomampi.
– Jollain tavalla silloin oli helpompaa. En tiennyt vielä, miten hirveitä asioita sodassa tapahtuisi.
Pettyi venäläiseen idoliinsa
Sota pakotti Mahutšihin muuttumaan. Venäjänkielisen alueen kasvatti lopetti venäjän puhumisen. Siteet venäläisiin kanssakilpailijoihin katkesivat ryminällä täysimittaisen sodan ensimmäisinä päivinä.
Mahutših pyysi sodan alussa julkisesti venäläisiä kollegoitaan reagoimaan ja tuomitsemaan sodan. Vastassa oli korviahuumaava hiljaisuus. Hän kertoo, että osa venäläisurheilijoista kyseenalaisti kaiken Ukrainassa tapahtuvan.
– He kirjoittivat minulle, että sodasta jakamani kuvat ja videot olivat feikkejä. Alussa yritin selittää heille, mitä maassani oikeasti tapahtuu, mutta tajusin pian, että se on ihan turhaa.
Viisi kuukautta sodan alun jälkeen Mahutšihin juniorivuosien idoli, venäläinen korkeustähti Maria Lasitskene lähetti tälle viestin, jossa pyysi anteeksi hiljaisuuttaan ukrainalaisten kärsimyksen keskellä.
– Silloin oli jo myöhäistä. Olisimme tarvinneet heidän tukeaan sodan ensimmäisinä päivinä, kun olimme pommitusten keskellä.
Ainutlaatuinen valmennussuhde
Viime vuodet ovat olleet Mahutšihin elämän raskaimmat. Hän on oppinut, miltä tuntuu, kun ei ole pysyvää kotia, jonne palata.
Mahutših asuu osan vuodesta Belgiassa ja reissaa jatkuvasti kilpailu- ja leirimatkoilla ympäri maailmaa. Yksi tärkeä tukikohta on Käärikun harjoituskeskus Virossa, jossa harjoittelevat useat virolaismanageri Karotammin suojatit.
– Todellisuus iskee koko ajan vasten kasvoja. Toisaalta ymmärrän, että urheilen ulkomailla ja minulla on kaikki hyvin. Samaan aikaan sydämeni särkyy, koska Ukrainassa niin monet kärsivät.
Mahutših on noussut sotavuosina maailman absoluuttiselle huipulle. Hän on onnistunut kääntämään tuskan voimaksi.
Kyky on peruja valmentaja Tetjana Stepanovalta, joka on luotsannut Mahutšihia 11-vuotiaasta. Entinen aitajuoksija Stepanova iskosti suojatilleen jo juniorivuosina, miten tärkeää on pystyä sulkemaan kilpailutilanteessa mielestä kaikki muu paitsi edessä oleva hyppy.
– Kun lähden hyppyyn, näen vain riman. Siinä kohtaa on vain yksi tehtävä: mennä yli, Mahutših kertoo.
– Vuoden 2017 nuorten MM-kisoissa Keniassa oli 40 000 katsojaa. Yleisön mylvintä oli käsittämätöntä. Mietin, miten Jaroslava kestää sen. Sanoin hänelle, että täällä olemme nyt vain me kaksi ja rima. Hän ylitti 192 ja voitti kultaa. Siitä asti hän on pystynyt venymään uskomattomissa paikoissa, Stepanova sanoo.
Stepanovan ja Mahutšihin välillä on erityinen side, joka välittyy kauas. Korkeustähti kuvailee valmentajan olevan hänelle kuin toinen äiti. Kaksikkoa yhdistää sekin, että Tetjana Stepanovan ja fysiikkavalmentaja Serhii Stepanovin poika Nazar on Mahutšihin kihlattu.
Stepanovien, fysioterapeutti Vlad Proninin ja manageri Karotammin muodostama tiimi on perhekeskeiselle Mahutšihille äärimmäisen tärkeä, etenkin kun hyppääjän omat vanhemmat, sisko ja löytöeläinkodista adoptoitu kissa asuvat Dniprossa.
– Olemme perhe, jonka kaikki jäsenet tekevät töitä saman tavoitteen eteen. Uskon, että jokaisen menestyjän taustalla on ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa. He saavat minut antamaan kaikkeni.
Massiiviset paineet
Ukrainalaistähti ei kavahda suuria yleisömassoja tai maailmanlaajuista huomiota, päinvastoin. Kisakaudella ja sen ulkopuolella Mahutših antaa mielellään haastatteluja ja vierailee kansainvälisissä tapahtumissa.
Manageri Karotamm kutsuu 23-vuotiasta yleisurheilutähteä täydelliseksi lähettilääksi Ukrainalle. Aika ajoin Mahutšihin välittömyys herättää ihmetystä.
– Kerran Jaroslava vieraili japanilaisessa talk show'ssa. Ohjelman juontajat halusivat lähettää hänelle kysymykset etukäteen, mutta hän ilmoitti saman tien, ettei tarvitse niitä. Vastauksista häviää kuulemma luonnollisuus, jos niitä miettii liikaa, Karotamm kertoo.
Mahutših antaa synkkänä aikana ukrainalaisille toivoa. Supertähden otteita seurataan kotimaassa herkeämättä, mutta huomiolla on myös varjopuolensa.
Kuluvan kauden aikana Mahutših on joutunut taipumaan kisoissa kilpailijoilleen ja kahden metrin raja on ollut välillä mahdoton rasti. Se on poikinut kritiikkiä, johon urheilija otti hiljattain kantaa Instagram-tilillään. Mahutših pyysi, että vihaviestien sijaan ihmiset yhdistyisivät ja tukisivat toisiaan.
Mahutšihista spekuloidaan usein, mitä kaikkea hän voi vielä saavuttaa. Valmentaja Tetjana Stepanova muotoilee kysymyksen uudelleen. Mihin kaikkeen Mahutših olisikaan pystynyt ilman jatkuvaa huolta ja stressiä?
– Yhtenä päivänä Ukrainaa pommitetaan, ja seuraavana päivänä Jaroslavalla on kisa. Keneen sellainen ei vaikuttaisi? Näen, kuinka hänen hermonsa ovat kovilla ja miten se vie häneltä senttejä. Annamme kilpailijoille paljon tasoitusta.
Mahutših sanoo tekevänsä kaikkensa, jotta tilanne muuttuisi. Hän on Ukrainan armeijan ja vapaaehtoisjärjestöjen säännöllinen tukija.
Olympiavoittonsa jälkeen Mahutših lahjoitti yli 60 000 euroa eri vapaaehtoisjärjestöille. Se oli yli puolet Ukrainan urheiluministeriön Pariisin kultamitalisteille antamasta 120 000 euron palkintosummasta.
– Meidän ulkomailla asuvien on autettava kaikin tavoin. Sodan myötä ymmärsin, miten tärkeää on nähdä läheisiä mahdollisimman usein. Koskaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu, urheilija sanoo.
”En pelkää kuolemaa”
Kauden jälkeen syksyllä Mahutših ja valmennustiimi matkustavat pariksi kuukaudeksi Dniproon. Siitäkin huolimatta, että Venäjän iskut ovat siellä arkipäivää.
– Monet ukrainalaiset ovat turtuneet sotaan. Emme jaksa pelätä. Dniprossa tulee ilmahälytyksiä toisensa perään ja rattaita ulkona työntävät äidit jatkavat menoaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, Tetjana Stepanova kertoo.
– Meidän on pakko päästä aika ajoin kotiin. Tarvitsemme kotejamme, ystäviämme, yhteisiä grilli-iltoja... Ukrainalaista elämää.
Mahutših allekirjoittaa valmentajansa sanat.
– Kun sota alkoi, mietin, mitä kaikkea en ollut ehtinyt saavuttaa. Kun olin Dniprossa viime syksynä ja Venäjä iski kaupunkiin, en pelännyt kuolemaa. Olin olympiavoittaja ja ME-nainen.
