Siinä missä moni on saattanut harmitella sateista ja viileää alkukesää, ainakin yksi ryhmä on ilakoinut: sienten ystävät.
Sienisato on hyötynyt runsaasta vedentulosta selvästi, kertoo sieniasiantuntija Tuija Biskop. Hän on Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja.
– Tähän asti sato on näyttänyt tosi hyvältä, ja ainakin Suomen eteläpuoliskolla sato on myös aikaisessa. Esimerkiksi kantarellin kuvia on näkynyt Etelä-Suomesta jo hurjia määriä.
Tatteja ja haperoita on niitäkin löytynyt Biskopin mukaan jo runsaasti.
– Näyttää mahdolliselta, että tateista saataisiin tänä vuonna kaksikin satoa. Samoin on havaittu jo limanuljaskoita, jotka muuten ovat nimestään huolimatta erittäin hyviä ruokasieniä.
Aivan vielä ei kuitenkaan kannata julistaa sienivuotta erinomaiseksi.
– Pitemmät kuivat jaksot voisivat vielä heikentää lopullista tulosta. Jotta saisimme nauttia pitkästä sienisadosta, sadetta tarvittaisiin tasaisesti aivan sinne syksyyn asti.
Vaikka nyt on puhuttu märästä kesästä, osassa Suomea on itse asiassa ollut melko kuivaa. Tällaisia seutuja on ainakin Pohjois-Karjalassa sekä Lapin keski- ja pohjoisosissa.
– Kun katsotaan koko Suomea, on todettava, että sienitilanteen paikalliset erot voivat olla varsin suuria. Sademäärien vaihtelut ovat saattaneet olla samankin alueen sisällä isoja, Biskop sanoo.