Saksan valtiovarainministeri Lars Klingbeil sanoi sunnuntaina, että Euroopan unioni pitää tehdä päättäväisiä toimenpiteitä Yhdysvaltoja vastaan, jos kauppaneuvottelut epäonnistuvat.
– Jos reilua neuvotteluratkaisua ei saavuteta, meidän on ryhdyttävä päättäväisiin vastatoimiin suojellaksemme työpaikkoja ja yrityksiä Euroopassa, Klingbeil kertoi saksalaiselle Sueddeutsche Zeitung -sanomalehdelle.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julkaisi eilen lauantaina sosiaalisessa mediassa viestin, jonka mukaan hän määrää EU:lle 30 prosentin tuontitullin. Tulli astuisi voimaan elokuun 1. päivänä.
Trump ilmoitti tulleista, vaikka EU ja Yhdysvallat neuvottelevat niistä vielä. Useat EU-lähteet arvioivat uutistoimisto Reutersille, että tulli-ilmoituksessa on kyse Trumpin neuvottelutaktiikasta.
Lähde: Reuters