Euroopan keskeisissä pörsseissä oli maanantaina pääosin pieni laskupäivä. Helsingin pörssi päätyi tänään 0,2 prosentin laskuun.
Myös Pariisin ja Frankfurtin pörsseissä maanantai oli maltillinen laskupäivä. Lontoossa FTSE 100 -indeksi puolestaan nousi noin 0,6 prosentilla.
Yhdysvalloissa S&P 500 ja Dow Jones avasivat pieneen laskuun, mutta hieman ennen iltaseitsemää Suomen aikaa indeksit olivat varovaisen vihreällä. Eniten nousussa oli Nasdaq, noin 0,2 prosenttia plussalla.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viikonloppuna aikovansa asettaa EU:lle ja Meksikolle 30 prosentin tuontitullit elokuun alussa.
Lähde: STT-AFP