Kittilän Kiistalan kylän vanhimman rakennuksen pihapiiristä on matkaa Euroopan suurimmalle kultakaivokselle seitsemän kilometriä.
Lehdettömänä aikana kaivoksen torni näkyy Sammakkojärven rantaan ja välillä kaivoksen savutkin erottuvat.
Kylä on ollut tässä 229 vuotta, kaivos 17 vuotta.
Tällä hetkellä kanadalainen kaivosyritys Agnico Eagle on vahvasti osa Kittilän kuntaa ja sen yhteisöä. Se työllistää yhteensä noin tuhat ihmistä suoraan ja yhteistyöyritysten kautta. Suurin osa kaivoksen työntekijöistä on lappilaisia, puolet heistä asuu Kittilässä.
Yritys järjestää ja sponsoroi tapahtumia sekä lahjoittaa stipendejä Kittilässä. Se myös osallistuu rakennus- ja infrahankkeisiin, kuten Köngäs–Hanhimaa-tien parantamiseen.
Agnico Eaglen viestintä- ja yhteisöpäällikkö Elsi Malkin mukaan yhtiö käytti viime vuonna 220 000 euroa tällaiseen toimintaan.
Kiistalan kylälle kaivosyhtiö antoi rahaa palokalustoon sekä leikkipuiston rakentamiseen vanhan koulun pihalle.
Kiistalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja, kylän vanhimman talon pihapiirissä asuva Timo Helaniva on kiitollinen tuesta, mutta kaipaa silti suorempaa vuoropuhelua kaivoksen ja paikallisten välille.
– Toisella puolella pöytää näissä keskusteluissa on henkilöitä, joilla on korkeakoulututkinto kaivannaisteollisuudesta tai vesien hallinnasta. Jos esitämme kysymyksen, saamme vastaukseksi kaivosjargonia. Ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa, mitä meille sanotaan, Helaniva toteaa.
Tutkija: Paikallisten hyväksyntä on ansaittava
Suomessa ja muualla Euroopassa kaivoslaki ja ympäristölainsäädäntö määräävät, voiko kaivoksen perustaa. Se ei yksin riitä, sanoo kaivosten sosiaalisesta toimiluvasta väitellyt Pamela Lesser Lapin yliopistosta.
Kaivosyhtiöiden täytyy myös ansaita paikallisten hyväksyntä arjessa: kuunnella ihmisiä, neuvotella ja huomioida asukkaiden tarpeita.
Kittilän kaivoksen toimet paikkakuntalaisten hyväksi ovat esimerkki siitä, kuinka yritys voi osallistua ihmisten arkeen ja saada paikallisyhteisön hyväksynnän muutenkin kuin työllistämällä.
– Tavoitteemme on hankkia tarvitsemamme tuotteet ja palvelut niin läheltä kuin mahdollista ja työllistää paikallisia ihmisiä. Paikallisuuden tukeminen ja kehittäminen näkyy parhaimmillaan uusina yrityksinä, viestintä- ja yhteisöpäällikkö Elsi Malkki toteaa.
Kanadassa paikallisyhteisöt ovat kumppaneita
Tutkija Pamela Lesserin mukaan kaivosten sosiaalinen toimilupa eli SLO (social license to operate) rakentuu ennen kaikkea paikallisyhteisön ja kaivosyhtiön välille.
Sosiaalinen toimilupa ei ole viranomaisten myöntämä lupa, vaan tarkoittaa sitä, että yhteisö hyväksyy jonkin yrityksen tai hankkeen toiminnan omassa ympäristössään. Se on siis paikallisten ihmisten ja yhteisöjen antama ”hiljainen suostumus” siihen, että toiminta voi jatkua.
Lesserin mukaan esimerkiksi Kanadassa käsite on vakiintunut, mutta Euroopassa sen soveltaminen on vielä hakusessa. Lesser kertoo, että Kanadassa yhteisöt ovat usein suorassa neuvotteluyhteydessä kaivosyhtiöiden kanssa ja yhteisöillä on enemmän voimaa ja valtaa neuvotella.
Euroopassa kokemuksia aidoista neuvotteluista ja sopimuksista paikallisyhteisöjen kanssa ei juuri ole.
– Euroopassa valtionhallinto on vahvasti läsnä ja kansalaiset odottavat, että valtio huolehtii kansalaisten eduista ja suojelee heitä kaivosyhtiöiden toimilta.
Lesser kertoo, että Kanadassa paikallisyhteisöt voivat olla kaivoksen taloudellisia kumppaneita. Näin ne voivat saada omia edustajiaan mukaan kaivosyhtiön päätöksentekoon.
– En usko, että tällainen malli toimisi kaikkialla Euroopassa, etenkään Pohjoismaissa.
Pamela Lesserin mukaan sosiaalisen toimiluvan käsitettä on helppo käyttää viherpesun välineenä, etenkin jos yritys vain väittää saavuttaneensa sosiaalisen toimiluvan ilman todellisia tekoja.
– Viherpesu on sitä, kun yritys tekee vain kauniita raportteja, mutta käytännössä yhteisön arki ei parane.
Ilman paikallista hyväksyntää kaivosta ei tule
Lesserin mukaan juuri Kittilän kaivos ja Anglo Americanin Sakatti Sodankylässä ovat esimerkkejä hankkeista, joissa sosiaalista toimilupaa on pyritty lunastamaan.
Sakatin kaivosta suunnitellaan Sodankylässä Natura-luonnonsuojelualueen alle. EU on listannut kaivoksen tärkeäksi, mutta muun muassa luonnonsuojelujärjestöt vastustavat sitä.
Sakatin toimitusjohtaja Pertti Lamberg korostaa, että ilman kunnan ja paikallisten hyväksyntää kaivos ei voi toteutua.
– Kunnalla on kaavoituksen suhteen monopoliasema.
Sekä Kittilän kaivos että Sakatti pyrkivät osallistamaan kuntalaisia järjestämällä säännöllisesti keskustelutilaisuuksia tavallisille kansalaisille ja sidosryhmille.
Kittilän kaivoksen ja alueen ihmisten ja yhdistysten yhteistyöryhmä kokoontuu säännöllisesti. Kaivos järjestää myös avointen ovien päiviä. Loukisen kautta jätevetensä Ounasjokeen laskeva Kittilän kaivos järjesti keväällä keskustelutilaisuuden kalastuksesta. Myös ympäristölupaprosessia esiteltiin yleisölle.
Sakatissa keskusteluja käydään esimerkiksi poronhoitajien, metsästäjien ja marjastajien kanssa.
– Olemme kartoittaneet alueita, joissa ihmiset metsästävät, sienestävät ja marjastavat. Tavoittelemme tilannetta, jossa nämä arvokkaat maastot kompensoidaan, Lamberg kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa Lambergin mukaan sitä, että kaivoksen alle jääville alueille etsitään korvaavia paikkoja ja esimerkiksi leiriytymis- ja tulistelupaikkoja siirretään muualle.
– Kaikkea ei voi korvata, mutta etsimme tapoja, joilla kompensaatio olisi mahdollista.
Pamela Lesser painottaa, että kompensaatio pitäisi määritellä sen mukaan, mitä yhteisö pitää tärkeänä.
– Ne, jotka ovat kaikkein eniten vaikutusten kohteena, heidän pitäisi hyötyä eniten – ja heidän itsensä määritellä, mitä kompensaatio on.
Kiistalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Timo Helaniva on kompensaatioista samoilla linjoilla Lesserin kanssa. Hänen mukaansa kaivoksen tuomat hyödyt ohittavat lähikylän ja kohdistuvat enemmän kirkonkylään ja Leviin
– Hyödyn pitäisi jäädä entistä enemmän tähän lähialueelle. Meillä on täällä yhdistyksiä, yrityksiä, yksittäisiä ihmisiä ja kaikilla on erinäköisiä ajatuksia ja tarpeita elämän jatkumisen kannalta.