Forssalainen yökerho ehti tehdä yli 440 000 euroa velkaa

Statuksen taloudellisen ahdingon taustalla on muun muassa yhtiön tekemät ravintolaremontit ja niihin liittyvät lainat.

Punatiilinen suuri rakennus jonka julkisivussa lukee "KAUPUNGINTALO".
Yökerhoa pyörittävä yritys on velkaa Forssan kaupungille yli 5 800 euroa. Arkistokuva. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Yrityssaneeraukseen hakeutuneella yökerho Statuksella on velkaa yli 441 041 euroa. Forssassa 18 vuotta toiminut Status jätti saneeraushakemuksensa viime viikon torstaina Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Statusta pyörittää Forssan Viihde Oy.

Statuksen suurimpia velkojia ovat rahoituslaitokset sekä verottaja, mutta yritys on velkaa useita tuhansia euroja muun muassa Keskolle ja Forssan kaupungille.

Statuksen taloudellisen ahdingon taustalla on yrityssaneeraushakemuksen mukaan koronaviruspandemian haittavaikutusten lisäksi muun muassa yhtiön tekemät ravintolaremontit ja niihin liittyvät lainat. Lisäksi yhtiö rakennutti ravintolan yhteyteen keittiökontin, joka myös on rasittanut yhtiön taloustilannetta.

Myös yleisen taloustilanteen kiristyminen ja kuluttajien ostokäyttäytymisen muuttuminen ovat vaikuttaneet Statuksen talouteen.

Yrityksen varat saneerausmenettelyn alkaessa ovat yli 96 535 euroa.

Forssan Viihde yhtiön pääasiallinen toiminta on yökerhon pyörittäminen. Lisäksi yhtiö avasi viime kesänä Statuksen tiloihin ruokaravintolan.

Viime viikolla tavoitettu Statuksen yrittäjä Kivanc Güzel kertoi, että ravintola on auki.

Muokattu 12.9.2025 klo 12:29: Poistettu otsikosta virheellinen tieto, jonka mukaan jutussa mainittu yökerho olisi Forssassa viimeinen laatuaan.