Kuhmon kamarimusiikin festivaalivieraat jättävät paikkakunnalle miljoonia euroja kahden viikon aikana. 55. kertaa järjestettävä tapahtuma on Suomen vanhin ja kävijämäärältään suurin kamarimusiikkitapahtuma.
Se on myös kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmistä kamarimusiikkijuhlista.
Kuhmossa on lähes 8 000 asukasta. Paikkakunnan väkimäärä tuplaantuu festivaaliviikkojen ajaksi. Se näkyy katukuvassa, jossa kuuluu Kainuun murteen lisäksi vaikkapa ranskaa, saksaa ja englantia.
– Kuhmo muuttuu ihan kuin toiseksi kaupungiksi, kuvailee festivaalin toiminnanjohtaja Sari Rusanen.
Kuhmon lipputankoihin laitetaan festivaalin ajaksi kamarimusiikin liput. Osa kuhmolaisista muuttaa mökilleen ja vuokraa kotinsa taiteilijoiden majoitukseen. Näin varmistetaan, että majoituspaikat riittävät vierailijoille.
– Osa on täällä kaksi viikkoa ja käy noin 60 konsertissa. Keskimääräinen viipymä on noin kuusi vuorokautta, Rusanen kertoo vierailijoista.
Viimevuotisen kävijätutkimuksen mukaan matkailijakulutus festivaaliaikana on 4–5 miljoonaa euroa. Paikkakunnan yrittäjille se tarkoittaa kahta perättäistä joulua, kun vieraat käyttävät rahaa kahviloihin, ravintoloihin, majoitukseen ja erikoiskauppoihin.
Väliviikonloppu on superviikonloppu
Nyt käsillä on hetki, jolloin kamarimusiikki yhdistää monenlaiset ihmiset. Yksi viikko tapahtumaa on takana ja toinen vielä edessä, mutta niin sanottu väliviikonloppu ei tarkoita huilaamista vaan superviikonloppua.
– Meillä on festivaalilla paljon ohjelmaa tämän viikonlopun aikana. Kaikki entiset ja nykyiset kuhmolaiset kokoontuvat tänä viikonloppuna yhdessä festivaalivieraiden kanssa, täällä on säpinää kaupunki täynnä, kertoo Rusanen.
Kuhmosta kotosin olevalta Jenna Koskelolla on tapana vierailla kotiseudulla kamarimusiikin aikaan. Ohjelmassa on kaksi konserttia, ruokaa ja hyvää seuraa.
Suomalaisille tavalliset asiat kuten valoisat kesäyöt ja järven ranta ovat kansainvälisille kamarimusiikkivieraille luksusta. Myös paikalliset käsityöt kiinnostavat.
– Ruotsista on ollut tänä kesänä asiakkaita. Amerikkaan ja Saksaankin on minulta mennyt mattoja. He haluavat ennen kaikkea kuhmolaista käsityötä, muistoja ja viemisiä Kuhmosta kertoo torilla omatekoisia mattoja myyvä Liisa Pulkkinen.