Nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestarit Oleksandr Usyk ja Daniel Dubois kohtaavat lauantai-iltana mestaruusottelussa, jossa jaossa ovat kaikkien liittojen mestaruudet.
Britti Dubois on IBF:n mestari, kun taas ukrainalainen Usyk hallitsee WBA-, WBO- ja WBC-mestaruusvöitä.
Haastaja Dubois, 27, huokuu ottelun alla itseluottamusta.
– Olen pysäyttämätön. Minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä voittamaton. Olen elämäni kunnossa, Dubois sanoi BBC:n haastattelussa.
Kotiyleisönsä edessä Lontoon Wembleyllä ottelevalla Dubois'lla on kuitenkin melkoinen vuori kiivettävänään, uskoo kokenut nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki.
– Itseluottamus ja voitontahto ovat tietysti tervetulleita, mutta kun mietitään taitoa, taktista älykkyyttä ja osaamista, niin siinä kohtaa tullaan Dubois'n kohdalla ristiriitaan, Mäki arvioi.
Usyk, 38, on noussut ammattilaisena alemmasta raskaasta sarjasta raskaansarjan kiistattomaksi mestariksi. Tätä ennen hän otteli pitkän uran amatöörinä ja voitti muun muassa olympiakultaa.
– Ottelun asetelmissa kuningasta haastaa tällainen nuori prinssi.
Nyrkkeilyssä ei kuitenkaan tarvitse osua kuin kerran ja ottelu voi olla siinä, Mäki muistuttaa.
– Siinä piilee raskaansarjan houkuttavuus, kun yllättäviä tapahtumia voi tulla ja yksi isku ratkaiseekin koko ottelun.
Edelleen voittamaton Usyk
Ennakkoasetelmissa voimasuhteet ovat ukrainalaisen puolella, vaikka molemmat ovat kohdanneet viimeisimmissä otteluissaan raskaansarjan kärkinimiä. Usyk on voittanut urallaan kaikki 23 ottelua.
Usyk päihitti Dubois'n viimeksi tyrmäyksellä yhdeksännessä erässä elokuussa 2023. Tuolloin Dubois löi tuomarin mukaan ukrainalaista kiistanalaisesti vyötärölinjan alapuolelle, mikä on nyrkkeilyssä kiellettyä, minkä vuoksi Usyk sai ottelun viidennessä erässä palautumistauon.
– Ottelun jälkeen alkoi kiivas keskustelu, että Dubois'n olisi pitänyt voittaa tyrmäyksellä. Isku oli todella kyseenalainen, että oliko se vyötärölinjalle vai sen alapuolelle.
Edellisen ottelun kiistanalaisuudet ovat jatkuneet Mäen mukaan tämän vuoden keväälle saakka ja nyt on Dubois'n revanssin aika.
– Dubois'n promoottori Frank Warren on varmasti tehnyt kaikille tuomareille ja liitoille selväksi, että ottelussa tulee olla tarkkana näistä vyötärön alapuolelle tulevista lyönneistä ja niistä annetuista rangaistuksista.
Dubois on voittanut kolme ottelua Usykille kärsimänsä tappion jälkeen, jokaisen tyrmäyksellä. Viimeksi hän päihitti Anthony Joshuan ja saikin maanmiehensä päihittämisestä Mäen mukaan valtavasti itsevarmuutta.
Mäki kokee, että Usykin taito ja muuntautumiskyky ovat kuitenkin jälleen liikaa Dubois'lle.
– Todennäköisesti tulee käymään niin, että Dubois'n iskut halkovat Wembleyn stadionilla ilmaa ja Usykin käsi nostetaan ottelun jälkeen voittajana.
Wembleyn painekattila haastaa konkarinkin
Mikä ratkaisee, kenellä on sunnuntaina vyöllään kaikkien neljän liiton mestaruudet? Mäen mukaan ”päivän kunnon” ohella merkittävä tekijä on henkinen puoli.
Fyysinen suoritus on usein katsojien keskiössä, mutta julkisuus ja julkinen paine luovat täysin erilaiset mittasuhteet valmistautumiseen, kuvailee Mäki.
– Kaikki lehdistötilaisuudet ja julkiset kohtaamiset. Siellä yritetään puolin ja toisin saada vastustajan itseluottamusta horjumaan erilaisilla keinoilla, käytetään vähän semmoista ”trash talkia”, herjauksia, ja yritetään horjuttaa.
Kaksi edellistä kamppailuaan Usyk otteli Tyson Furyä vastaan Saudi-Arabiassa, missä ilmapiiri oli Mäen mukaan ”kaikkea muuta kuin sähköinen”. Mäki uskoo, että Lontoon Wembley ja fanaattinen brittiyleisö ovat tiukka paikka myös kokeneelle.
– Vastakkain on kaksi kovaa raskaansarjan ammattilaista. Usykillä on edelleen se tekninen, taktinen, henkinen kyvykkyys olemassa, joka on nyt todistettu koko hänen ammattilaisuransa ajan. Dubois pyrkii nousemaan haastajana, on ehkä ottanut tappioistaan opiksi ja koettaa nyt tehdä mahdottomasta mahdollista.