Poliisi varautuu Kotkan Meripäiviin – apuna myös Rajavartiolaitos

Poliisi toivoo Kotkansaarelle hyvää säätä ja paljon väkeä tapahtuman aikaan.

Kävijöitä Kotkan Meripäivillä.
Vuonna 2024 Meripäivät järjestettiin vielä aivan keskustassa, mutta tänä vuonna tapahtuma palaa Kantasatamaan. Kuva: Antro Valo / Yle

Poliisi on varautunut ensi viikolla alkaviin Kotkan Meripäiviin. Meripäivät on Suomen suurimpia tapahtumia. Kävijöitä on vuosittain keskimäärin reilut 200 000.

Poliisipartioita on liikkeellä tavallista enemmän ja myös Kaakkois-Suomen rajavartioston väkeä on apuna. Poliisi on tehnyt rajavartioston kanssa yhteistyötä jo pitkään. Myös yhteispartioita on ollut.

Ylikomisario Jukka Tyllin mukaan meno on rauhoittunut huomattavasti villeimmistä 1990-luvun Meripäivistä. Ihmiset kuitenkin edelleen käyttävät alkoholia.

– Aina kun alkoholi virtaa, niin tapahtuu jotakin. Tulee pahoinpitelyjä ja muita tämän tyyppisiä asioita, Tylli sanoo.

Kotkan kaupunki on myös satsannut 45 000 euroa virallisen Meripäivä-alueen ulkopuolelle jäävän Isonpuiston turvallisuuteen. Kaupunki odottaa puiston olevan nuorten juhlinnan yksi keskipisteistä.

Kaverista pitäisi pitää huolta

Poliisin kannalta kriittisintä olisi se, että ihmiset pitäisivät huolen toisistaan. Jos joku porukasta ei ole kunnossa, hänet pitäisi viedä sovittuun majapaikkaan. Muutoin voi joutua poliisin hoteisiin tai esimerkiksi ryöstetyksi.

Lähtökohtaisesti poliisikin valmistautuu siihen, että Meripäivät on pääosin iloinen perhejuhla.

– Toivottavasti tulee oikein aurinkoinen keli, että saadaan paljon väkeä Kotkansaarelle, Tylli sanoo.

Poliisin lisäksi tapahtumassa on omat järjestyksenvalvojat. Päivystämässä on myös esimerkiksi SPR.

Kotkan Meripäivät alkaa keskiviikkona 23. heinäkuuta ja päättyy lauantaina 26. heinäkuuta.