Elokuvayhtiö sai kunnalta 7 000 euroa, jotta kunta näkyisi somessa ja elokuvassa – teatteriin saakka filmi tuskin tulee

Elokuvan tekijä on tehnyt markkinointiyhteistyö­sopimuksen kunnan kanssa. Kunta maksaa yhteistyöstä 7 000 euroa.

Nainen osoittaa lapiolla miestä.
Näyttelijät Jouko Ahola ja Aida Fanfani elokuvan kohtauksessa Rautalammilla. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Pohjois-Savon Rautalammilla kuvataan parhaillaan Routa 2 -nimistä draamaelokuvaa. Rautalammin kunta teki keväällä elokuvan tuotantoyhtiön kanssa 7 000 euron arvoisen sopimuksen markkinointiyhteistyöstä.

Vastineeksi kunta saa näkyvyyttä elokuvan kuvauspaikkana. Tuotantoyhtiö on sopinut kunnan kanssa tunnistettavista paikoista.

Lisäksi tuotantoyhtiö pitää elokuvan tekoa esillä sosiaalisessa mediassa ja kunta saa käyttöönsä markkinointimateriaalia.

Ohjaaja tarkistaa nappimikrofonien säädöt kuntoon kamerasta, koska äänisignaali ei tule kameraan.
Elokuvan tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja Tony Heino. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Elokuvan käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Tony Heino on tehnyt aiemmin mainoselokuvia. Hänen edelliset elokuvansa eivät ole olleet laajassa elokuvateatterijakelussa.

Heinon elokuvia on voinut katsoa lähinnä suoratoistopalvelussa, jonka koko sisältö on viisi hänen tekemäänsä elokuvaa. Heino ei kerro palvelun katsojamääriä ja vetoaa siihen, että moni muukaan suoratoistopalvelu ei niitä kerro.

Katso videolta, miten Routa 2 -elokuvaa kuvattiin Rautalammilla.

Heinon mukaan yhteistyöhön lähteneille kunnille tuotettava markkinointimateriaali on tärkeämpää kuin elokuvan esitysten näkyvyys.

– Kunnat eivät ole riippuvaisia siitä, miten paljon elokuva saa näkyvyyttä. Sen sijaan meiltä tulee erilaisia elokuvan teosta kertovia videoita kunnasta jopa parin vuoden ajan, kertoo Heino.

Kuntien rahoituksen osuus elokuvan budjetista on Heinon mukaan pieni. Muut tämän elokuvan markkinointiyhteistyöhön lähteneet kunnat ovat Pukkila ja Kärkölä. Yle on kysynyt Pukkilan ja Kärkölän tuotantoyhtiöille maksamaa summaa, mutta tietoa ei ole saatu kesälomien takia.

Elokuvan budjettia Heino ei paljasta, mutta kertoo rahoittavansa tuotantoa muilla töillä.

Kuvauspaikkana oli tämä kartano Rautalammilla.
Tällaista maisemaa Rautalammilta halutaan tuoda esille. Elokuvaa on kuvattu kuvassa näkyvällä Nipurin kartanolla. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kunnanhallituksen päätös yhteistyöstä herätti arvostelua

Rautalammin edellinen kunnanhallitus päätti markkinointiyhteistyöstä toukokuun lopulla.

Yle pyysi Rautalammin kunnalta markkinointiyhteistyösopimusta tietopyynnöllä, jotta tietäisimme tarkkaan, millaista näkyvyyttä kunnalle on luvattu. Kunta kieltäytyi vetoamalla julkisuuslain liikesalaisuutta koskevaan pykälään.

Elokuvan markkinointiyhteistyö on herättänyt myös arvostelua. Yksityishenkilö teki oikaisuvaatimuksen Rautalammin kunnanhallituksen päätöksestä. Oikaisuvaatimuksessa muun muassa epäiltiin, miten kunnan saamaa näkyvyyttä on arvioitu.

Uusi kunnanhallitus hylkäsi oikaisuvaatimuksen. Kunta oli jo tosin ehtinyt maksaa summan tuotantoyhtiölle, minkä takia kunnanhallitus kirjasi pöytäkirjaan huomautuksen valitusaikojen noudattamisesta päätösten täytäntöönpanossa.

Elokuvaa on kuvattu myös kunnanhallituksen uuden puheenjohtajan Joni-Matti Kuikan (kesk.) yrityksessä. Hän ei kuitenkaan ole ollut päättämässä markkinointiyhteistyöstä tai oikaisuvaatimuksesta. Kuikka kertoo sopineensa asiasta jo ennen kunnanvaltuutetuksi valintaansa ja että hänen yrityksensä maksaa mainosyhteistyöstä elokuvayhtölle erikseen.

Elokuva jatkaa vankilasta vapautuneen Juhon tarinaa

Jouko Ahola seisoo talon edessä.
Jouko Ahola ei halua tietää roolihahmonsa kohtaloa elokuvassa, vaan elää kuvauspäivä kerrallaan. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Routa 2 -elokuvan on tarkoitus valmistua keväällä 2026. Se jatkaa viime vuonna ilmestyneen Routa-elokuvan tarinaa, jossa vankilasta vapautunut Juho yrittää pysyä kaidalla tiellä.

– Juho ajautuu entistä syvemmälle rikoksen polulle ja entistä pahempiin kuvioihin. Siviilielämä ei ole ollut niin helppoa kuin hän olisi toivonut, kertoo Juhoa näyttelevä, voimamiehenä tunnettu Jouko Ahola.

Näyttelijä katsoo kameraa.
Aida Fanfani näyttelee Routa 2 -elokuvassa Jennin roolia. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Elokuvassa on useita roolihahmoja ja heidän tarinoitaan, jotka risteävät. Aiemmin Salatuissa elämissä näytelleen Aida Fanfanin esittämän Jennin tarina sijoittuu Rautalammille. Jenniin liittyviä kohtauksia kuvattiin torstaina Nipurin kartanolla.

– Hahmoni Jenni tulee aika rikkinäisestä perheestä ja asuu pikkusiskonsa kanssa Rautalammilla. Isä on rikollispomo ja Jenni on perinyt huonoa historiaa, kertoo Fanfani.

Artikkelia muokattu 22.7. 2025 klo 14.54: Lisätty tietoja kuvauksista kunnanhallituksen puheenjohtajan yrityksessä.

Artikkelia korjattu 23.7.2025 klo 10.30: Poistettu kohdat, joissa sanottiin, että elokuvan tuottaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja olisi suoratoistopalvelun perustaja. Hän on ollut sitä kehittämässä. Lisäksi tarkennettu kunnan maksama summa 7000 euroksi. Aiempi tieto 7500 eurosta perustui kunnanhallituksen päätökseen.