Porin lentokentällä on alkuvuoden isojen kasvulukujen jälkeen otettu takapakkia matkustajamäärien kasvussa.
Suomen lentoasemaverkostoa ylläpitävän Finavian tilastoista selviää, että vuoden ensimmäisellä puoliskolla Porin ja Helsingin välisillä lennoilla oli runsaat 5 000 matkustajaa.
Tammi–kesäkuussa matkustajamäärässä oli kasvua viime vuoteen 2,8 prosenttia. Kasvuluku on huomattavasti pienempi kuin mitä alkuvuosi ennakoi. Tammi–helmikuussa matkustajia oli peräti 13,1 prosenttia edellistä vuotta enemmän.
Kotimaisten reittilentojen lisäksi Porin lentoasemalta tehdään kansainvälisiä lentoja eli käytännössä matkatoimistojen tilauslentoja etelään. Näiden lentojen matkustajamäärä putosi viime vuodesta yli yhdeksän prosenttia ja oli alkuvuonna 944.
Tammi–helmikuussa Porin lentoaseman kasvuluvut olivat koko Suomen suurimmat maan sisäisillä lennoilla. Nyt kasvussa ohi ovat menneet useat muut pienet lentokentät, kuten Kokkola-Pietarsaari, Kemi-Tornio, Jyväskylä ja Joensuu.
Valtio maksamaan viulut
Porin ja Helsingin välisiä lentoja operoi Porin kaupungin ja valtion tukemana unkarilainen Budapest Aircraft Service -yhtiö Karhu Aero -nimellä.
Toukokuussa tulleen päätöksen mukaan jatkossa valtio hoitaa lentojen tukemisen yksin, eikä Porin kaupunki joudu enää kaivamaan kuvettaan lentoliikenteen takia.
Valtiolle tulee lentojen hankkimisesta vuosina 2026–28 arvion mukaan 6,3 miljoonan euron kustannukset.
Karhu Aero aloitti Porin ja Helsingin välillä vuonna 2019. Ilman julkista tukea lentoyhteyttä ei ole saatu taloudellisesti kannattavaksi.
Finavia on vastustanut valtion tukea maakuntalennoille. Yhtiölle tulee noin 20 miljoonan euron tappiot vuosittain, kun se joutuu ylläpitämään vähäliikenteisiä maakuntakenttiä.