Myös Tampereen maauimalassa läheltä piti -tilanne: uimataidoton lapsi pelastettiin hyppyaltaasta

Vaaratilanteita on ollut tänä vuonna enemmän kuin aiemmin, kertoo johtava liikunnanohjaaja.

Tampereen maauimalan hyppytorni pilvisenä loppukesän päivänä.
Torstaina maauimalan hyppytornista hyppäsi uimataidoton lapsi, jonka valvoja haki vedestä. Arkistokuva. Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Tampereen maauimalassa sattui torstaina iltapäivällä vakava vaaratilanne, kun uimataidoton lapsi hyppäsi hyppyaltaaseen.
Asiasta kertoi ensin Aamulehti.

Johtava liikunnanohjaaja Tommi Liimatta kertoo, että kyseessä oli viisivuotias tyttö, joka hyppäsi hyppytornista kolmen metrin korkeudelta.

– Valvoja huomasi tilanteen, ilmoitti siitä radiolla ja hyppäsi altaaseen. Lapsi ei missään vaiheessa ehtinyt vajota veden alle.

Liimatan mukaan ulkomaalaistaustaisen tytön isä löytyi etsinnän jälkeen istumasta nurmialueelta.

– Kävimme pitkän keskustelun ja isä oli kyllä järkyttynyt tapahtumista. Sellaisiakin tapauksia on ollut, että vanhemmat eivät ole olleet moksiskaan.

Yle on kertonut tällä viikolla useista vaaratilanteista uimarannoilla ja maauimaloissa muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Turussa.

Toinenkin uimataidoton lapsi oli yksin vedessä

Tommi Liimatta kertoo, että saman perheen lapsia löytyi eri puolilta maauimalaa lopulta neljä muutakin. Lapset olivat alle kuusivuotiaita.

Kaikki olivat uimataidottomia.

– En tiedä, onko kyse osin kulttuuriin liittyvistä asioista, mutta 95 prosentissa vastaavista tilanteista perheet ovat maahanmuuttajataustaisia, Liimatta kertoo.

Myös poliisi kertoi perjantaina, että tänä kesänä on tullut tutkittavaksi useampi tapaus, jossa veteen päässyt lapsi on ollut hengenvaarassa tai kuollut vesillä.

Julkisuudessa heikot uimataidot ja ulkomaalaistaustaisuus on yhdistetty. Tilastollisesti poliisi ei pysty tarkastelemaan ulkomaalaistaustaisuutta.

– Poliisissa on kuitenkin havaittu tapauksia, joissa asianosaisena vaaratilanteessa vesillä ovat olleet ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Poliisin tilastoissa muut kansalaisuudet kuin Suomi esiintyvät tämän kaltaisissa tapauksissa marginaalisesti, tiedotteessa sanotaan.

Tommi Liimatta painottaa, että vanhemmilla on iso vastuu lapsista uimalan alueella, vaikka maauimalassa onkin hyvin koulutettu ja osaava pelastustiimi.
Torstaina valvojat havaitsivat myös toisen tilanteen, jossa uimataidoton pieni lapsi oli yksin vedessä, sillä kertaa kellukkeiden varassa.

– Onneksi tällaisia vaaratilanteita ei ihan mahdottoman paljon ole. Mutta on niitä ollut enemmän kuin aiempina vuosina, Liimatta toteaa.

Tampereen maauimalan alue on laaja, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka tärkeää turvallinen valvonta pienten lasten tapauksessa on.