Saga Vanninen uhkuu ennätyskuntoa – vain EM-kulta kelpaa, mieluiten vielä SE-lukemin

Saga Vannisella on ollut hymy herkässä. Hän lähtee puolustamaan 7-ottelun nuorten Euroopan mestaruuttaan luottavaisena.

Saga Vanninen on tyytyväinen vain mestaruuteen.

Norjan Bergenissä järjestettävät yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisat 17.–20. heinäkuuta Ylen kanavilla.

Saga Vannisella on ollut hymy herkässä viime aikoina. Kaksi vuotta sitten hän juhli alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruutta Espoossa. Sen jälkeen tamperelainen on napsinut arvokisamitaleita myös aikuisissa. Hän voitti muun muassa tänä vuonna kultaa viisiottelussa niin EM- kuin MM-hallikisoissa.

Virolaisen Erki Noolin valmennukseen siirtynyt Vanninen ei ole tällä kaudella vielä kilpaillut seitsenottelussa, mutta tämä ei valmentajan tai urheilijan odotuksia ole vähentänyt. Noolin mukaan Bergenin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailujen tärkein tavoite on Suomen ennätys.

Lajin SE-pisteet ovat Satu Ruotsalaisen Tokion MM-kisoissa 1991 tekemät 6 404 pistettä. Vannisen ennätys on kahden vuoden takainen 6 391.

– Mahdollisimman kovaa tulosta lähden hakemaan, niin josko SE siitä samalla irtoaisi, Vanninen totesi ennen h-hetkeä.

Vannisen harjoittelua on kevennetty EM-kisoihin, sillä hänen on tarkoitus olla kunnossa ja tehdä kovaa tulosta. Toinen hänen kauden pääkilpailuistaan on vasta myöhään syksyllä Tokion MM-kisoissa. Vanninen myönsi odottavansa jo innokkaana sitä, kun pääsee ottelemaan kauden ensimmäistä 7-otteluaan.

Uudistuksia korkeuteen ja keihäänheittoon

Vannisen harjoitteluun on tehty uudistuksia niin korkeuteen kuin keihäänheittoonkin. Korkeudessa vauhdinotto kasvoi kahdella askeleella yhdeksään askeleeseen.

– Treeneissä korkeus on mennyt hyvin. Minua vähän jännittää, miten se menee kisassa, kun on lisää muuttuvia tekijöitä. Odotan kuitenkin, että se menee kisassakin hyvin, Vanninen sanoi ja myönsi, että keihäässä pituudet ovat vaihdelleet paljon.

– Saattaa tulla hyvä heitto, mutta myös huonompia. Siinä on mahdollisuus mennä ihan hyvin, mutta se on ehkä se isoin arvoituksellinen laji.

Saga Vanninen kuvassa
Valmentaja Erki Nool kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa Saga Vannisen keihäänheittoa: – Harjoituksissa on tullut aika hyviä heittoja, mutta jokaisessa harjoituksessa tulee myös sitä vanhaa tyyliä, eli Saga yrittää heittää kädellä ennen kuin jalka on maassa. Kuva: EPA-EFE

200 metrillä Vanninen on tällä kaudella juossut 0,02 sekunnin päähän ennätystään. Hän uskoo pystyvänsä juoksemaan ennätysvauhtia, jos olosuhteet ovat hyvät. Perjantaina 200 metriä juostiin vankkaan vastatuuleen.

– Olen jo aika lähelle ennätystä juossut ja nyt tuntuu, että olen paremmassa kunnossa, niin mahdollisuudet on ennätykseen.

EM-hallissa Vanninen hyppäsi uuden ennätyksensä 652, kun ulkoradan ennätys on parin vuoden takaa 643. Vanninen uskoo, että myös tässä lajissa hän on ennätyskunnossa.

Jos 800 metrillä pitää mennä kovaa, niin pystytkö siihen?

– Siinä olen ennätyskunnossa! Vanninen vakuutti nauraen.

Tämän vuoden helmikuussa Vanninen kellotti hallissa ennätyksekseen 2.11,70, kun ulkoratojen ennätys hänellä on Pariisin olympialaisten 2.14,36.

Kaksi kovaa haastajaa

Serina Riedel juoksee Götzisin 800 metrillä.
Serina Riedel otteli kesäkuussa uuden ennätyksenstä Götzisissä. Kuva: IMAGO/Eibner/ All Over Press

Vannisen mitaliputki nuorten arvokisoista on komeaa luettavaa, sillä hän on voittanut kaksi MM-kultaa ja yhden EM-kullan alle 20-vuotiaissa sekä yhden EM-kullan alle 23-vuotiaissa. Viidennen arvokisamestaruuden saavuttaminen olisi hänen mielestään tärkeää, mutta hän muistutti, että taso on tänä vuonna varsin kova.

– Siellä on kaksi muutakin, jotka ovat tällä kaudella otelleet yli 6 300. Kova kisa tulee, mutta kyllä sitä mestaruutta lähden tavoittelemaan, Vanninen sanoi.

Saksan Serina Riedel otteli kesäkuussa Götzisissä 6 322 ja Ison-Britannian Abigail Pawlett samaisessa kisassa 6 315.

Oletko tyytyväinen mihinkään muuhun kuin mestaruuteen?

– En ole. Sitä lähdetään tavoittelemaan.

Eikä varmaan haittaa, jos siinä sivussa menee Suomen ennätys rikki?

– Sekin on tavoitteena, Vanninen vakuutti.

7-ottelussa on mukana suomalaisista myös Vilma Itälinna. Ensimmäinen laji 100 metrin aitajuoksu starttaa lauantaina kello 11.05.