Espoossa kolme lasta oli vähällä hukkua saman päivän aikana tiistaina 15. heinäkuuta.
Kysyimme Ylen lukijoilta, ovatko he joutuneet vastaavanlaiseen tilanteeseen ja pelastaneet lapsen veden varasta.
Saimme runsaasti vastauksia, joista ilmeni yllättävien ja nopeasti tapahtuneiden tilanteiden kirjo.
Vastaajien joukossa oli myös vanhempia, jotka kertoivat oman lapsensa pelastamisesta.
Kertomuksista ilmeni, että vaaratilanteet tulivat vastaan yllättäen, vaikka vanhemmat kertoivat valvoneensa asianmukaisesti lapsiaan.
Tässä jutussa kolme vanhempaa kertoo miten kaikki tapahtui – ja millaiset jäljet oman lapsen pelastaminen hukkumiselta heihin jätti.
Isä: ”Menin kauhusta veltoksi, kun tajusin, kuinka lähellä se oli”
Jari Venetvaara pelasti kolmevuotiaan poikansa, joka molskahti veteen laiturilta.
”Olin heittämässä virveliä Jaalassa vuokramökillä juhannuksen tienoilla ja poika oli seurannut minua laiturille keltaiset pikku kumpparit jaloissaan.
Laituri oli pitkä. Kuulin molskahduksen takaani. Käännyin katsomaan ja huomasin poikani vajoavan hyvin kirkasvetisessä järvessä veden pinnan alle.
Toimin kuin kone: Pistin virvelin syrjään ja harpoin laituria pitkin pojan luo.
Kurottamalla sain hänestä otteen, nostin hänet ylös laiturille, ja asetin hänet itseäni vasten pää alas päin pitämällä jaloista kiinni toisella kädelläni.
Samalla vapaana olevalla kädelläni painelin läimäyttämällä pari kertaa häntä selkään keuhkojen kohdalle.
Hän alkoi yskiä vettä keuhkoistaan.
Sitten seurasi pojan itku ja samalla hän alkoi hengittää. Kannoin hänet maihin.
Heti, kun tajusin hänen selvinneen, menin kauhusta veltoksi, kun tajusin, kuinka lähellä se oli.
Kiitin Jumalaa, että huomasin tapahtuneen, ehdin ajoissa pelastamaan ja osasin toimia oikein.
Myöhemmin sukelsin pojan saappaat pohjasta.”
Jari Venetvaara kertoo puhelimessa, että vaikka tapahtumista on yli kaksikymmentä vuotta, ne käväisevät yhä mielessä ohi kiitävänä pelon tunteena.
– Kun näen tienviitan, joka johtaa kyseisen vuokramökin rantaan, minut valtaa hetkesi aikaa kauhun tunne.
Hän muistaa itse, että hän oli nimenomaan kieltänyt poikaansa seuraamasta häntä laiturille.
Äiti: ”Tajusin, että hätätilanne on sekuntien päässä”
Mira Lehtinen kirjoitti Ylelle, kuinka hänen 5-vuotias tyttärensä oli hukkua uimarannalla Tuusulassa.
”Olimme kahden lapseni kanssa rannalla. Itse valvoin leikkiä rannalta käsin.
Lapset leikkivät matalassa vedessä. Isompi leikki vähän eri paikassa kaverinsa kanssa ja hän osasi jo uida melko hyvin.
Katseeni haki aina molempia lapsia. Yhtäkkiä nuorempi oli ajautunut liian syvälle ja jalat eivät enää yltäneet pohjaan.
Leikki näytti koko ajan ihan tavalliselta sukelteluleikiltä, jota lapset yleensäkin teki, mutta eskaloitui sekunneissa vaaralliseksi.
Muistan, että lapsen katseesta oli uimisen ilo hävinnyt ja siksi tajusin hänen hätänsä.
Tein nopean ratkaisun hypätä veteen.
Lapsi ehti painua jo pinnan alle, eikä enää noussut sieltä itse ylös.
Sain häntä kädestä kiinni ja nostettua pinnalle ja vietyä rantaan turvaan.
Onneksi selvisimme säikähdyksellä, eikä lapsikaan ehtinyt vetää pahemmin vettä henkeensä tai muuta sellaista.
Kokemus ja lisäksi varmaan äidin intuitio olivat syyt, miksi tajusin, että hätätilanne on sekuntien päässä: olenhan nuorena työskennellyt uimavalvojana ja pelastanut useita kertoja lapsen vedestä.”
Nyt Lehtinen kertoo, että oman lapsen pelastaminen vaikutti häneen aivan eri tavalla kuin tilanteet, joihin hän oli joutunut työskennellessään uimavalvojana.
– Se oli todella iso sokki. Prosessoin tapahtunutta monta vuotta, Lehtinen kertoo nyt.
Hän on pohtinut muun muassa sitä mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi nähnyt lapsen vajoamista veteen, ja jos joku muu olisi nähnyt sen hänen sijaansa, olisiko tyttö osattu pelastaa.
Tapaus sai äidin pitämään entistäkin tärkeämpänä uimataitoa.
Nyt Lehtisen 9-vuotias tytär osaa uida. Tänä kesänä hän on saanut jo käydä pari vuotta vanhemman sisaruksensa kanssa kahdestaan uimassa.
Vaikka Lehtinen kertoo joutuneensa opettelemaan luottamusta uudelleen, huoli ei ole kadonnut kokonaan.
– Vieläkin vähän pelottaa, että jos jotakin sattuu esimerkiksi kesäleirillä, jossa käydään uimassa.
Isä: ”Hän katsoi minua silmät auki veden alla ja kurotti minua kohti”
Ylelle kokemuksestaan kertoi myös isä, jonka poika oli hukkua kymmenen vuotta sitten rantaveteen kaivettuun kuoppaan Hämeenlinnassa.
”Poikani oli kolmevuotias, kun hän leikki kahluusyvyisessä vedessä hiekkarannan vieressä.
Kävelin itse vedessä häntä seuraten. Välillä katse eksyi rannalle, välillä kännykän ruudulle.
Yhtäkkiä huomasin, että poikaa ei näkynyt!
Menin nopein askelin siihen kohtaan, missä olin hänet nähnyt vain muutamaa sekuntia aiemmin.
Hän katsoi veden alta käsi kurottuen minua kohti.
Nappasin hänet nopeasti ylös.
Hän ei edes itkenyt ja kukaan ei tainnut rannalla huomata mitään tapahtuneen.
Muutoin matalalla rannalla oli äkkisyvä kohta, noin parikymmentä senttiä muuta rantaa syvempi kuoppa.”
Ylen puhelimitse tavoittanut mies arvelee, että kuoppa, johon hänen poikansa vajosi, oli syntynyt lasten vesileikeissä.
– Isommat lapset olivat varmaan kaivaneet siihen kuopan. Vesi siinä ulottui minua reiteen asti, hän arvelee.
Syyllisyyttä puhelimen vilkuilusta rannalla mies ei sano potevansa, sillä hän kertoo keskittyneensä tarkasti poikansa valvomiseen.
Isä muistuttaa, että lapsen veden varaan joutuminen voi olla nopeaa ja huomaamatonta.
– Lapset eivät välttämättä räpiköi ja huuda kuin joissakin elokuvissa.
Näky veden varaan joutuneen oman lapsen kasvoista on jäänyt isän mieleen ja on siellä yhä.
– Mieleeni on piirtynyt kuva hänen kasvoistaan, kun hän katsoi minua silmät auki veden alla ja kurotti minua kohti.
Rantavedestä isänsä pelastama poika on jo teini-ikäinen. Isällä on myös 1- ja 3-vuotiaat lapset, joiden vesileikkejä hän tänäkin kesänä valvoo.
Miehen henkilöllisyys on Ylen toimituksen tiedossa.
Videolla pienten lasten äiti kertoo kuinka vaativaa pienten lasten valvominen rannalla on: