Kolme poikaa poistettiin pohjoiskarjalaisen seurakunnan rippileiriltä, sillä yksi heistä oli syönyt elävän sammakon toisten kuvatessa ja yllyttäessä.
Leiriä johtanut Outokummun ja Polvijärven seurakunnan seurakuntapastori Emmi Haring perustelee päätöstä sillä, että pojat olivat rikkoneet lakia tappamalla rauhoitetun eläimen.
– Meillä on leireillä ollut käytäntö, että kaikki mikä rikkoo lakia, on kielletty.
Haringin mukaan leirin alussa käydään läpi säännöt, joiden mukaan päihdyttävien aineiden tai energiajuomien käyttö, sekä kaikki lainvastainen toiminta keskeyttää automaattisesti leirin.
Leiriltä poistettujen poikien käytökseen oli pitänyt puuttua myös aiemmin, Haring sanoo.
– Tämän tilanteen kohdalla keskustelua käytiin koko ohjaajaryhmän kanssa. Tämä oli leirin toiminnan kannalta paras ratkaisu siinä hetkessä.
Outokummun ja Polvijärven seurakunnan rippileiriltä poistettiin nuori myös pari vuotta sitten, kun häneltä löytyi nuuskaa.
Ilmoitus poliisille
Sammakon tappamisesta tehtiin ilmoitus poliisille.
– Kyseessä on kuitenkin selvä Suomen lain rikkominen. Viranomaisina me olemme myös velvollisia ilmoittamaan, jos jotain tällaista tapahtuu, Haring sanoo.
Kaikki sammakot on Suomessa rauhoitettu. Laiton tappaminen käsitellään yleensä luonnonsuojelurikoksena, josta tuomitaan yleensä sakkoja.
Lisäksi tapetusta eläimestä on maksettava erikseen määritelty korvaussumma. Yleisimmän sammakkolajin eli ruskosammakon korvaussummaksi on määritelty 29 euroa.
Levottomuus on lisääntynyt
Leiri järjestettiin Pohjois-Savon puolella Nilsiän Aholansaaressa. Leiriltä poistetuilla pojilla on mahdollisuus suorittaa rippikoulu loppuun yksityisesti tai ensi kesän leireillä.
Rippikoulun käyminen on edellytyksenä sille, että seurakunnan jäsen voi mennä kirkossa naimisiin, toimia kummina tai asettua ehdolle kirkollisissa vaaleissa.
Haringin mukaan kesän rippileirit ovat seurakunnassa sujuneet muuten hyvin. Käytökseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin viime vuosina lisääntyneet.
– Tietynlainen levottomuus on lisääntynyt. Yleensä sen kanssa on kuitenkin pystytty toimimaan, Haring sanoo.
Poikien poistaminen leiriltä ja siihen johtaneet tapahtumat käydään Haringin mukaan vielä läpi seurakunnassa myöhemmin kesällä.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.