Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Oliver Solberg käytti mahdollisuutensa Viron MM-rallissa täydellisesti. Toyotan Rally1-auton rattiin nostettu Solberg voitti kilpailun 25,2 sekunnin erolla Hyundain Ott Tänakiin.
Ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan pääluokassa sitten vuoden 2022 ajanut Solberg täräytti kisassa yhdeksän pohja-aikaa ja hallitsi rallia toiselta erikoiskokeelta lähtien.
Voitto oli 23-vuotiaalle uran ensimmäinen korkeimmalla tasolla, jolla hän ei tätä ennen ollut ennen ajanut edes yhtä pohja-aikaa.
Ruotsalaiskuljettaja oli viimeksi voittanut rallin MM-sarjan osakilpailun vuonna 1997, kun Kenneth Eriksson oli ykkönen Uudessa-Seelannissa. Solberg ei ollut silloin edes syntynyt.
Kasvoi voittajaksi
Maineikkaan ralliperheen vesa Solberg edustaa äitinsä – 14 kertaa MM-ralliin osallistuneen Pernilla Walfridssonin – kotimaata Ruotsia.
Solbergin isä on norjalainen rallin maailmanmestari Petter Solberg.
Oliver Solberg ajoi MM-sarjaa Hyundailla jo vuosina 2021 ja 2022, mutta aika ei ollut vielä kypsä ja tulokset jäivät vaatimattomiksi.
Seuraavat vuodet Solberg kehitti taitojaan WRC2:ssa, kunnes sai nyt tilaisuutensa Virossa.
Solberg ajoi kypsästi ja huokui itseluottamusta läpi rallin. Hän ajoi kisan numerolla 99, koska se on hänen mukaansa ”suurten mestareiden”, kuten jääkiekkolegenda Wayne Gretzkyn numero.
Rovanperän putki katkesi
Solberg ei ajanut Virossa valmistajien pisteistä, joten Hyundai korjasi rallista komean pistepotin, kun Tänak ja Thierry Neuville miehittivät himmeämmät sijat palkintokorokkeella.
Kolme edellistä Viron MM-rallia voittanut Kalle Rovanperä tuskaili autonsa ja etenkin renkaidensa kanssa ja oli neljäs. Suomalainen löysi vauhtiaan sunnuntaina ja oli päivän yhteiskisan toinen. Power Stagelta Rovanperä nappasi kisan ainoan pohja-aikansa.
MM-sarjan kärkipaikka vaihtui, kun Ott Tänak nousi yhden pisteen erolla Virossa kuudenneksi jääneen Elfyn Evansin ohi.
Tänakilla on 162 pistettä, Evansilla 161 ja Viron väliin jättäneellä Sebastien Ogierilla 141. Rovanperä on MM-sarjassa neljäntenä 138 pisteellään. Neuvillella on 114 pinnaa.
Näin ralli eteni
Oliver Solberg siirtyi rallin kärkipaikalle jo toisella erikoiskokeella, kun hän ajoi uransa ensimmäisen pohja-ajan pääluokassa. Rallilupaus takoi perjantaina vielä kaksi pohja-aikaa lisää ja johti päivän päätteeksi Ott Tänakia 12,4 sekunnilla.
Toinen Toyotan nouseva kyky Sami Pajari puolestaan oli ongelmissa. Hänen takanaan tuloslistalla oli pääluokasta vain kolme Fordia. Pajarin auton tehot katoilivat mystisesti aamupäivällä.
Illalla selvisi, että jarrujärjestelmässä oli ollut vikaa. Pajarilta ei löytynyt vauhtia kovinkaan paljoa enempää lauantaina tai sunnuntaina.
Solberg vain jatkoi iskuaan lauantaina, vaikkei enää saanut perjantain kaltaista hyötyä lähtöpaikastaan muihin huippuihin nähden. Hän löi pöytään neljä pohja-aikaa päivän yhdeksästä EK:sta.
Hyundain Tänak ja Neuville väänsivät lauantaina rajusti rallin kakkospaikasta EK toisensa jälkeen. Lopulta Tänak pääsi hieman niskan päälle.
Sunnuntaina Neuville menetti kakkossijan lopullisesti, kun hän sai kymmenen sekunnin aikasakon varaslähdöstä.
Toyotan Takamoto Katsuta joutui keskeyttämään ennen Power Stagea rallin seitsemänneltä tilalta.