Euroopan huippusarjoissa ollaan kiinnostuneita Djurgårdenin suomalaisesta keskikenttäpelaaja Matias Siltasesta, 18.
Siltanen on esiintynyt tällä kaudella edukseen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Djurgårdenin joukkueessa, vaikka suomalaisen maalitili on edelleen avaamatta. Siltanen on ollut 16 pelaamastaan ottelusta yhtä vaille kaikissa avauskokoonpanossa. Tukholmalaisseura on Allsvenskanin sarjataulukossa kahdeksantena.
Siltanen allekirjoitti tammikuussa ruotsalaisseuran kanssa kolmivuotisen lapun. Djurgården pulitti Kuopion Palloseuralle Siltasesta tietojen mukaan yli miljoona euroa.
Siltasen perässä lähteiden mukaan tiedetään olevan ainakin Ranskan pääsarjajoukkue RC Lens. Seura on Sky Sportsin toimittaja Ben Hecknerin tietojen mukaan tarjonnut suomalaisesta peräti neljä miljoonaa euroa.
Lens on Ligue 1:ssa tällä hetkellä sijalla kahdeksan. Seura on kiinnittänyt myös muita Ruotsin pääsarjapelaajia viime aikoina. Se käytti 6,5 miljoonan euron osto-optionsa Häckenista lainalla olleesta ruotsalaishyökkääjä Jeremy Agbonifonista.
Aiemmin Siltasesta kiinnostusta on lähteiden mukaan osoittanut myös Valioliigan jätti Manchester City.
Iltalehden tietojen mukaan on mahdollista, että Djurgården kauppaa Siltasen vielä tämän kesän aikana.
Brittilehti The Guardian nosti viime lokakuussa Siltasen maailman parhaiden nuorten lahjakkuuksien joukkoon.