Kaksi 15-vuotiasta tyttöä loukkaantui sähkö­potkulauta­onnettomuudessa Pirkkalassa

Poliisin alustavien tietojen mukaan tytöt olivat ajaneet suojatieltä auton eteen Naisten­matkan­tiellä.

Ambulanssi Tays:in pihassa.
Arkistokuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Kaksi 15-vuotiasta tyttöä loukkaantui liikenneonnettomuudessa Naistenmatkantiellä Pirkkalassa sunnuntaina.

Sisä-Suomen poliisi sai sunnuntai-iltana kello kahdeksan jälkeen ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Pirkkalassa.

Henkilöauton kuljettaja ilmoitti hätäkeskukseen törmänneensä autollaan sähköpotkulautaan, jonka kyydissä oli kaksi 16-vuotiasta tyttöä.

Tytöt loukkaantuivat onnettomuudessa ja heidät kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan.

Poliisin alustavien tietojen mukaan tytöt olivat ajaneet suojatieltä auton eteen.

Henkilöauton kuljettajaa ei tällä hetkellä epäillä mistään rikoksesta.

Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä.

Ladataan lomaketta...

Uutista korjattu 22.7.2025 klo 15.13: Poliisi täsmensi uutisen julkaisun jälkeen, että tytöt ovat 15-vuotiaita, eivätkä 16-vuotiaita niin kuin aiemmin uutisessa kerrottiin.