Räjähdyksissä silpoutuneet toipilassotilaat, ilmahälytykset ja pommisuojassa vietetyt yöt ovat olleet suomalaisen Raisa Kardinin arkea viisi viime viikkoa.
49-vuotias Kardin lähti Ukrainaan vapaaehtoistyöntekijäksi, koska Venäjän hyökkäyssodan sivusta seuraaminen tuntui turhauttavalta. Hän halusi tehdä itse jotain Ukrainan hyväksi.
Kardin palasi Suomeen maanantai-iltana.
– Olen isänmaallinen. Suomalaisena tunnen sympatiaa ukrainalaisia kohtaan. Meillä molemmilla on sama naapurimaa, mutta Ukraina on nyt se, joka puolustaa koko Eurooppaa. Se on epäreilu asetelma.
Kardin on suorittanut naisten vapaaehtoisen asepalveluksen 90-luvun lopulla. Hän ei kuitenkaan ollut Ukrainassa sotilaana vaan apulaisena Volynin läänin sairaalassa Lutskissa, jonne taisteluissa vammautuneita sotilaita tuodaan leikattavaksi ja toipumaan.
– Vaikka amputaatiosta oli kulunut vasta kolme viikkoa, tyypit vetivät punnerruksia siellä täysillä. He ajattelivat vain sitä, että haluavat takaisin rintamalle puolustamaan maataan.
Proteeseista on kova pula
Sotilaiden toipumista hidastaa se, että he joutuvat odottamaan proteeseja jopa puoli vuotta. Kardin toivoo, että Suomi auttaisi Ukrainaa enemmän terveydenhuollon saralla.
Kardin itse opiskelee jalkaterapeutiksi suomalaisessa ammattikorkeakoulussa. Siellä opiskelee myös apuvälineteknikoita, jotka valmistavat muun muassa proteeseja.
– Suomalaisilla kouluilla olisi hyvät mahdollisuudet tehdä yhteistyötä Ukrainan hyväksi.
Kielimuuri rajoitti Kardinin työskentelymahdollisuuksia potilasturvallisuuden vuoksi etenkin leikkaussalissa, mutta kuntoutuksessa hän koki olevansa enemmän hyödyksi. Paikalliset eivät juuri puhu englantia eikä Kardin ukrainaa. Toisinaan saksa toimi yhteisenä kielenä.
– Fysioterapeuttien ja toimintaterapeuttien kanssa pystyin ihan konkreettisesti auttamaan potilaan seisomisessa ja kävelemisessä, tai kun hän opettelee kädenojennuksia.
Jalkaterapeuttiopiskelijalle työskentely sellaisten ihmisten kanssa, joilla on liikkumishaasteita, ei ollut vierasta.
Ukrainalaisten sotavammat olivat kuitenkin aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi rasitusvammat, joita hän on tottunut Suomessa näkemään.
– Vetää hiljaiseksi, kun näkee sodassa raajansa menettäneitä ihmisiä.
Kardinin työpäivät olivat noin 12-tuntisia. Sairaalan henkilökunta työskenteli väsymättä potilaidensa hyväksi.
– Ihmettelen, miten kirurgit ja hoitajat jaksoivat olla jaloillaan koko päivän tehden leikkauksia lähes tauotta. Joskus pitkän päivän jälkeen johtava lääkäri tarjosi vielä konjakkisnapsit.
Yöt olivat rikkonaisia ilmahälytysten vuoksi. Niitä Kardin seurasi puhelinsovelluksesta ja Telegram-viesteistä, joissa ihmiset kertoivat toisilleen, millainen määrä drooneja oli odotettavissa ja mistä suunnasta.
Jumppamaton ja tyynyn kanssa parkkihalliin suojaan
Kaikki hälytykset eivät saaneet paikallisia menemään suojiin, mutta jos he juoksivat, myös Kardin juoksi turvaan talon parkkihalliin oman jumppamaton ja tyynyn kanssa. Mukanaan hänellä oli reppu, johon hän oli pakannut kaksi vaatekertaa mahdollista äkkilähtöä varten, kuivaruokaa, puhelimen vara-akun, vettä ja pillin.
– Pilli oli sitä varten, että siihen voi puhaltaa ja toivottavasti tulla helpommin löydetyksi raunioista, jos rakennus sortuu päälle.
Kardin kertoo, että laajamittaiset droonihyökkäykset ja raketti-iskut Lutskiin alkoivat kesäkuun loppupuolella. Sitten ne alkoivat tihentyä, ja sodan kovimpiin kuuluvat iskut tulivat heinäkuun alussa. Hän ei koskaan unohda niitä.
– Silloin pelotti, mutta rauhoitin itseäni ajattelemalla, ettei ole kovin todennäköistä, että ohjus tippuu juuri sen rakennuksen päälle, jossa minä olen, ja todennäköisesti suoja kestäisi sen.
Hyvistä paikoista parkkihallin suojissa käytiin nopeuskilpailu. Se oli luksusta, että jotkut saivat nukkua omissa autoissaan. Muut halusivat päästä penkeille tai seinän viereen, jossa pystyy nojaamaan. Loput olivat keskilattialla.
– Lapset itkivät, koirat haukkuivat, puhelimet piippasivat ja autojen varashälyttimet soivat. Se oli sellainen kakofonia, että ei siellä pystynyt nukkumaan.
Huumori auttoi kestämään epämukavat olosuhteet.
– Vähän niin kuin hotellin uima-altaalla varataan parhaat aurinkotuolit, niin parkkihallissakin varattiin parhaat nukkumapaikat, Kardin naurahtaa.
Kymmenet vapaaehtoiset suomalaiset Ukrainan tukena
Kardin pääsi Volynin sairaalan suomalaisen Ukrainaa tukevan Lion Defence Teamin kautta. Järjestö tukee Ukrainaa järjestämällä koulutusta ja toimittamalla materiaaliapua.
Ennen lähtöään myös Kardin keräsi sosiaalisen median kautta ihmisten nurkissa lojuvia vanhoja kainalosauvoja sekä muita tarvikkeita ja vei ne mukanaan Ukrainaan. Kaikki otettiin mielihyvin vastaan.
Lion Defence Teamin kautta järjestyi Kardinille kyyti ja asunto, mutta palkkaa hän ei vapaaehtoistyöntekijänä saanut vaan eli omilla säästöillään. Koko järjestön toiminta perustuu 60 vapaaehtoisen työpanokseen ja lahjoituksiin.
Ukrainassa eläminen oli kuitenkin suhteellisen edullista.
– Palkka- ja hintataso ovat ihan muuta kuin Suomessa.
Keskustelu Ukrainan lipusta Helsingissä hämmästytti
Kun Kardin kuuli Ukrainan sodan sekasorron keskellä suomalaisten keskustelusta siitä, voiko Helsingin Rautatieasemalla pitää Ukrainan lippua näkyvillä, se sai hänet sisuuntumaan.
Keskustelu käynnistyi, kun kansanedustaja Sara Seppänen (ps.) kritisoi sosiaalisessa mediassa sitä, että Suomen pääkaupungin rautatieasemalla liehuu Ukrainan lippu, mutta ei Suomen lippua. Seppäsen mielestä lippujen tulisi liehua asemalla rinnakkain. Hänestä on säälittävää, että suomalaiset eivät pidä oman maansa lippua enemmän esillä, kuten Norjassa tehdään.
– En voi ymmärtää, että Ukrainan lippu Helsingin Rautatieasemalla on jollekin ongelma. Jos itänaapurimme pääsee tavoitteisiinsa Ukrainassa, Suomi voi olla seuraava kohde. Sen jälkeen asemalla voi liehua Venäjän lippu, Kardin sanoo.