Pohjanmaan poliisilla oli työntäyteinen viikonloppu.
Poliisilla oli perjantain ja sunnuntaipäivän välisenä aikana yhteensä noin 700 tehtävää.
Päihtymyksen vuoksi vapautensa menetti tilapäisesti 32 henkilöä ja rikoksesta epäiltynä 9 henkilöä. Poliisia työllistivät etenkin pahoinpitelyt, rattijuopumukset sekä omaisuus- ja väkivaltarikokset.
Pohjanmaan poliisin tiedottajan Mikael Appelin mukaan liikenteessä poliisi joutui sakottamaan erityisesti sähköpotkulaudoilla päihtyneinä ajaneita.
– Erilaisia häiriökäyttäytymisiä, poliisin lieviä vastustamisia ja järjestysmiesten vastustamisia, pahoinpitelyjä sekä julkisilla paikoilla että yksityisissä paikoissa. Ei mitään vakavampia kuitenkaan, mutta tämmöisiä perusmuotoisia ja lieviä, Appel jatkaa listaa.
Lisäksi poliisipartiot antoivat virka-apua muille viranomaisille muun muassa mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden saattotehtävissä ja sijoitusyksiköstä karanneiden nuorten etsintätehtävissä.
Appelin mukaan 700 tehtävää on paljon yhdelle viikonlopulle, mutta kirjo on laaja.
– Yksi tehtävä voi kestää kymmenen tuntia, ja siellä voi olla kymmenen partiota. Sitten voi olla tehtävä, joka hoidetaan puhelimitse saman tien pois minuutissa, hän kertoo.
Appelin mukaan monet tehtävät ovat myös sellaisia, että kun poliisi lopulta ehtii paikalle, siellä ei ole enää ketään.
– Todennäköisesti se soitto on kuitenkin ollut ihan aito puhelu.
Appel arvelee, että lomakausi ja helle saavat ihmiset villiintymään. Viileän alkukesän jälkeen yhtäkkiä tullut helle ja samaan aikaan alkanut valtaosan lomakausi on saanut ihmiset liikkeelle.
– Porukka lähtee ulos tekemään jotakin, mitä kukin tekee. Se tietenkin näkyy poliisin tehtävissä myös, Appel sanoo.
Veteen liittyviä tehtäviä on poliisilla ollut muualla Suomessa, muun muassa hukkumisia ja muuta vastaavaa, mutta Pohjanmaan alueelle ei niinkään.
– Kun liikutaan vesillä tai ollaan veden ääressä, käyttäydytään fiksusti ja pidetään huolta kavereista, Appel muistuttaa.